Hasselbackan kasvisvuoka

Uunifetapasta on ollut monen lautasella, myös omallani useampaan kertaan. Tässä ruuassa onkin siitä jotain tuttua. Nyt ei kuitenkaan tarvita uunivuoan lisäksi edes kattilaa, kun kaikki ainekset kypsyvät ”yhden padan taktiikalla”. Mukana on kevään kunniaksi myös parsaa. Perunat vaativat melko pitkän kypsennysajan, mutta muuten tämä on helppo ja valmistustyön suhteen nopea ruoka.

Blogipostauksen luontiin tarkoitettu alusta on muuttunut sitten viime käytön (josta on jo aikaa, äitienpäiväreseptikin jäi jakamatta). Tätä tehdessä mietin, uskallanko painaa ”julkaise” -nappia ja miltäköhän lopputulos tulee näyttämään. Se tyypillinen ajatus, että miksi tämän(kin) on täytynyt muuttua hiipi mieleen. Mikäli näette ihan hassun blogipostauksen, joka välillä häviää ja tulee taas erinäköisenä takaisin niin tiedätte syyn 😄.


Hasselbackan fetakasvisvuoka

  • 8 keskikokoista perunaa
  • Oliiviöljyä
  • Suolaa, pippuria ja (kuivattua) timjamia
  • 1 rasia (250g) miniluumutomaatteja
  • 16 tankoa vihreää parsaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 300g fetaa
  • Tuoretta basilikaa ja tuoretta/kuivattua oreganoa

Tee näin:

  • Laita uuni lämpenemään 200°C.
  • Pese perunat hyvin. Viillä niihin ohuet viillot miltei pohjaan asti.
  • Kierittele perunat oliiviöljyssä, mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla.
  • Kypsennä perunoita n.30-35min. Valmistele sillä aikaa muut vuokaan lisättävät kasvikset.
  • Pese tomaatit ja parsatangot, poista parsoista kuiva puumainen alaosa.
  • Viipaloi valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi.
  • Laita kasvikset vuokaan perunoiden ympärille ja murenna feta päälle. Lisää basilikaa ja oreganoa ja lorauta vielä päälle hyvää oliiviöljyä.
  • Kypsennä n.20min.
  • Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi paistetun kalan lisukkeena.

Yhden henkilön vuoka loppukypsennystä vaille!

Advertisement

Kreikkalainen paimenen piiras

Tämä moussakan ja paimenen piiraan yhdistelmä on yllättävän nopea valmistaa

Moussaka on jäänyt toisaalta mieleen Kreikan matkojen herkkuna ja toisaalta kouluruokana, joka ei hirveästi muistuttanut tuota ensimmäistä. Löydettyäni Incredible mince ”kasvisjauhelihan” halusin ehdottomasti tehdä siitä moussakaa. Kello näytti kuitenkin kiirehtivän ja kaikilla oli hirveä nälkä. Päädyin oikaisemaan pakasteperunasoseaineksella ja niin syntyi tämä ruoka. Munakoisoa ja välimeren makuja yrttien muodossa tämä paimenen piiras kuitenkin sisältää.

Incredible mincen sijaan voi toki käyttää suosimaansa tuotetta, esim. Härkistä. Vegaanisen tästä saa helposti jättämällä juustoraasteen pois tai käyttämällä vegejuustoa. Lihansyöjille olen tehnyt tätä myös ihan tavallisella jauhelihalla ja on kuulemma hyvää. Mukaan lautaselle tämän ruuan kylkeen sopii täydellisesti fetasalaatti.

Blogipostauksista onkin tullut valitettavaa taukoa. Olen viettänyt viime aikoina vapaat viikonloput nauttimassa siskon kaksosvauvojen seurasta ja siinä samalla saa toki pystyy auttelemaan siskoa 😉. Työpäivät vievät matkoineen yli 11h päivässä, joten ruokaharrastukselle jää kovin vähän aikaa. Mutta kaikelle on elämässä aikansa ja paikkansa. Eiköhän tämäkin blogi taas vilkastu, kun elämä muuten rauhoittuu ❤.


Kreikkalainen paimenen vuoka

4-6:lle

Munakoiso

1 keskikokoinen munakoiso

Suolaa

Mustapippuria

1 valkosipulinkynsi

Oliiviöljyä paistamiseen

1) Pese ja viipaloi munakoiso ohuehkoiksi siivuiksi. Ripottele siivuille suolaa ja ”itketä” 15-20min. Hienonna valkosipuli.

2) Kuivaa ”kyyneleet” ja paista siivuja oliiviöljyssä valkosipulin kanssa. Mausta pippurilla.

Tomaattinen kastike

1 pkt Incredible mince (Hälsan’s kök)

Oliiviöljyä (1-2rkl)

2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

2tl pesto arrabbiataa

Tuoretta/kuivattua timjamia, rosmariinia, oreganoa ja basilikaa

Suolaa, mustapippuria

0,5-1tl sokeria

1 rkl soijakastiketta

1 tlk tomaattimurskaa (esim. Mutti tai vastaava sileämpi tom.murska)

Tarvittaessa vähän vettä

1) Sulata ’kasvisjauhis’. Kuori ja hienonna sipulit.

2) Paista kasvisjauhista oliiviöljyssä silputtujen sipulien kanssa, lisää pesto arrabbiata ja mausteet sekä yrtit. Sekoittele.

3) Lisää tomaattimurska ja soija. Keitä n.10min.

Perunakerros

1 pss Oolannin pakasteperunamuusiainesta

4 dl maitoa (tai vettä/kauramaitoa)

1 rkl voita tai margariinia

0,5 tl suolaa

(0,75 dl parmesaaniraastetta)

1) Valmista muusi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita halutessasi joukkoon parmesaaniraastetta.

Lisäksi ruuan pinnalle juustoraastetta

Kokoaminen: voit tehdä joko ohuita kerroksia tai sitten laittaa ainekset kolmeen kerrokseen aloittaen tomaattijauhiskastikkeella. Sen päälle asetellaan munakoisosiivut ja niiden päälle lusikoidaan perunasose. Pinnalle voi halutessaan laittaa juustoraastetta.

Paista 210°C n.20min, kunnes pinta saa väriä.

Munakoisoa, fetaa ja yrttiöljyä

Helppo grilliherkku munakoisosta

Joskus olen törmännyt kysymykseen, mitä oikein sitten grillaan kesällä, kun en lihaa (paitsi perheen lihansyöjille kyllä sitäkin). Joskus kasvisgrillaukseen myös kysellään vinkkejä, kun kavereille on tulossa kasvissyöjiä kesäkylään. Tässä yksi vinkeistäni: munakoiso. Sen voi maustaa monella tapaa; misolla ja soijalla aasialaisittain, kuorruttaa yrttisellä tomaattikastikkeella ja juustolla italialaisittain tai sitten tehdä kuvan ja ohjeen kreikkahenkiset siivut 😋. Aiemmin postaamani flatbreadit hummuksella ja nektariinilla on muuten myös yksi takuuvarma kasvisruoka grillikesään.

Ensin tuntui, etten saa suvun mökkijuhannukseen menua mietittyä millään, mutta nyt pää on sitten täynnä ideoita ja on vaikea valita, mitä kaikkea tekisi! Ainakin munakoisoa grillataan jossain muodossa ja uusia perunoita pöydässä on oltava 😋. Yöpalaksi paistellaan muurikkalettuja – se tulee varmasti olemaan yksi juhannuksen kohokohtia mökkisaunan lisäksi. Ihanaa, kun on kesä 😊.


Grillatut munakoisoviipaleet fetalla ja yrttiöljyllä

2:lle pääruokana / 4:lle lisukkeena muun tarjoilun ohessa

1 iso munakoiso

Suolaa

Oliiviöljyä

Mustapippuria

100-150g fetaa

Yrttiöljy

n.1 dl oliiviöljyä

1/2 punasipuli

1-1,5 dl silputtuja tuoreita yrttejä: persiljaa, oreganoa, basilikaa ja timjamia tai minttua

2 tl vaaleaa tai tummaa balsamicoa tai sitruunamehua

1 pieni valkosipulinkynsi

0,5 tl suolaa

Mustapippuria myllystä

Tee näin:

1) Pese ja viipaloi munakoiso ohuehkoiksi siivuiksi. Ripottele siivuille suolaa ja ”itketä” 15-20min.

2) Hienonna punasipuli ja yrtit. Murskaa valkosipulinkynsi. Sekoita yrttiöljyn ainekset kulhossa. Anna tekeytyä sillä aikaa, kun grillaat munakoisot.

3) Kuivaa munakoisojen ”kyyneleet” = pyyhi ne talouspaperilla. Rouhi vähän pippuria pintaan. Grillaa viipaleet pehmeiksi (käytä tarvittaessa vähän oliiviöljyä tarttumista estämään).

4) Pyörittele munakoisoviipaleet yrttiöljyssä tai asettele vadille ja levitä niille yrttiöljyä. Murustele lopuksi päälle fetaa.

5) Nauti esim. tuoreen leivän ja salaatin kanssa tai grilliaterian lisukkeena.

Parsaherkkuja

Klassikko: kermainen parsarisotto

Parsakausi on vielä meneillään, joten päätin koota teille julkaisemiani parsaohjeita. Vähän loppusesongille tämä kyllä meni. Parsasta saa vaikka mitä hyvää! Yksi ikisuosikki on yllä oleva parsarisotto. Linkistä pääset omaan ohjeeseeni.

Aamupalallakin voi herkutella parsatangoilla. Alla olevan kuvan aamiaiscroissant voisi toimia brunssilla tai äitienpäivän herkkuaamiaisena.

Tällä alkaa ihana päivä!

Parsakeitto puolestaan sopii juhlavaksi alkukeitoksi tai kivoilla lisukkeilla pääruuaksikin. Sen oheen voi leipoa esimerkiksi briossileivän. Keiton voi toki tehdä vihreästä tai valkoisesta parsasta, mutta keittoon suosikkini on valkoinen. Nuput ja usein kokonaiset parsatangotkin kypsennän ilman keittämistä. Laitan ne kannelliseen astiaan tai kattilaan, maustan suolalla ja kaadan reilusti kiehuvaa vettä päälle ja jätän kypsymään kannen alle. Näin parsa ei ylipehmene, mikä helposti tapahtuu keittäessä. Tästä kypsennystavasta kerroin ohjeessa, jossa parsan kanssa syödään hasselbackan perunoita ja avokadodippiä. Tuolle aterialle parsat tosin kypsyvät vähintään yhtä helposti uunissa.

Koristelut tekevät juhlan – keitossakin

Näiden parsaruokien lisäksi löydät blogistani yhden tämän kevään suosituimmista ohjeistani: pizza primavera verden, jonka päälle tulee kypsentämättömiä parsalastuja, rucolaa, yrttejä ja mozzarellaa.

Tämä pizza suorastaan juhlii kevättä ja alkavaa kesää!

Lopuksi vielä simppeli ohje parsojen grillaukseen. Parsatangot sopivat monenlaisten grilliherkkujen oheen. Kokeile vaikka kalan ja aiolin kanssa 😊.


Grillatut parsat

4-6:lle lisukkeena

500g vihreää parsaa

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria myllystä

(Parmesaaniraastetta)

1) Leikkaa parsojen kova alaosa pois ja kuori tarvittaessa varren alaosaa. Sivele parsoille kauttaaltaan oliiviöljyä.

2) Grillaa kohtalaisella lämmöllä n. 5-6 minuuttia välillä kääntäen. Parsat saavat jäädä napakoiksi. Ripottele päälle suolaa ja vähän mustapippuria. Nosta tarjolle ja ripottele vielä halutessasi parsoille parmesaaniraastetta.


Linssikeitto – kaksi versiota

Oma lempiarkiruokani 😊

Kaapistani löytyy aina linssejä. Tällä hetkellä punaisia kuivattuna ja kypsinä sekä kuivattuja belugalinssejä. Vihreitä esikypsennettyjä tulee myös käytettyä jonkin verran. Linssikeitto on oma lempiarkiruokani tai lounasevääni. Lapsista se kelpaa tällä hetkellä vain 1/3, joten usein teen tämän itselleni silloin kun muut syövät jotain liharuokaa. Tästä syystä reseptin mitoitus ei ole nyt koko perheelle vaan 2-3:lle 😂. Teen kyllä välillä tuplasatsin ja pakastan valmiita rasiallisia pelastamaan kiireisiä työpäiviä.

Itse en kyllästy linssikeittoon, koska sitä saa helposti varioitua. Jaankin tässä ohjeen italialaistyyppiseen yrttiseen linssikeittoon sekä arabialaistyyppiseen keittoon, jossa on sen keittiön tyypillisiä mausteita kuten jeeraa. Linssit ovat proteiinipitoisia, joten mitään erityisiä lisukkeita kuten raejuustoa ei tarvita. Joskus laitan pinnalle kuitenkin maustamatonta jogurttia tai paahdettuja kikherneitä.

Kevään soisi jo tulevan kunnolla… taidamme jo oikeastaan lähestyä kesää. Taivaalta on kuitenkin edelleen sadellut myös kaikenlaista valkoista, joten lämmittävän keiton ohje on kai siten edelleen ihan ajankohtainen 🙈.


Linssikeitto yrteillä tai arabialaisittain

2-3:lle

Oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

1-2 salottisipulia tai 1 pieni keltasipuli

1 tl pesto arrabbiataa

1 dl paahdettua paprikaa

1 porkkana pieninä paloina

2-3 aurinkokuivattua tomaatin palaa

1 tl suolaa

0,5 tl sokeria

Mustapippuria myllystä

JOKO 1 tl oreganoa, ripaus timjamia sekä n. 10 lehteä tuoretta basilikaa TAI 1 tl savupaprikaa, 0,5 tl korianterijauhetta, ripaus chiliä ja 1 tl jeeraa

2,5 dl kuivattuja punaisia linssejä

8 dl vettä

1-2 tl kasvisfondia

(0,5 tlk esikypsennettyjä punaisia linssejä)

Tuoretta persiljaa

Tee näin:

1) Kuori porkkana sekä sipulit ja pilko kasvikset pieniksi paloiksi.

2) Lorauta oliiviöljyä kattilaan ja kuullota kasviksia keskilämmöllä. Lisää pesto arrabbiata, sokeri, suola ja pippuri sekä kuivamausteet valitsemasi version mukaan.

3) Huuhdo kuivat linssit ja lisää ne kattilaan. Sekoittele hetki ja lisää sitten vesi sekä kasvisfondi.

4) Keitä n.20min.

5) Lisää tuore basilika, jos valitsit yrttiversion. Soseuta keitto, mikäli haluat sileämmän lopputuloksen. Itse soseutan keittoa jonkin verran, mutten pyri supersileään lopputulokseen.

6) Lisää huuhdotut esikypsät linssit, mikäli haluat. Niillä saa kivaa suutuntumaa keittoon.

7) Tarjoile tuoreen persiljasilpun kanssa.

Kukkakaaliwingsit

Terveelliseen viikonloppuherkutteluun

Näitä wingsejä on kommentoitu esim. sanoin: ”hei nämähän ovat parempia kuin kanawingsit”. Terveellisempiä ne ainakin ovat ja kyllähän kukkakaaliwingsit ovat viime vuosina valloittaneet maailmaa. Eli tuskin ne siis pahoja ovat 😄. Itse wingsit ovat vegaaniset, mutta myönnän, että teen yleensä oheen klassisen ’blue cheese’ -dipin aurajuustosta, crème fraîchesta ja mustapippurista.

Jos näitä varten lämmittää uunin niin samalla voi tehdä vaikkapa uunilohkoperunat dippailtavaksi. Uunissa nämä saa helpoiten tehtyä, mutta oma mielipiteeni on, että pannulla paistetut ovat rakenteeltaan kivempia.

Hauskaa viikonloppuherkuttelua kaikille 🙂!


Vegaaniset kukkakaaliwingsit

3-4:lle naposteluun

1 iso kukkakaali

Panerointitaikina:

2,25 dl soijamaitoa

1 rkl rypsiöljyä

1,5 dl vehnäjauhoja

2-3 tl Texas pete kastiketta

1 tl savupaprikajauhetta

1 tl valkosipulijauhetta

0,5 tl juustokuminaa

Suolaa ja mustapippuria

1) Mittaa panerointitaikinan ainekset kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi

2) Pese kukkakaali ja jaa se sopiviksi paloiksi veitsellä ja käsin irroittelemalla.

3) Jos teet wingsit uunissa, kuumenna se 225°C. Voit myös paistaa wingsit öljyssä, jolloin voit hypätä tämän kohdan yli.

4) Kierittele wingsit panerointitaikinassa.

5) Asettele wingsit leivinpaperoidulle uunipellille ja paista n.25 min. Käännä ne noin puolivälissä paistoa. Jos käytät paistinpannua ja rypsiöljyä saat rapeamman lopputuloksen. Tuolloin paista wingsejä keskilämmöllä kaikilta pinnoilta, kunnes ne ovat kypsiä (aina muutama minuutti per puoli).

6) Tarjoile kasvistikkujen ja lempparidippisi kanssa. Texas peteä tai vastaavaa tulista kastiketta voi myös laittaa tarjolle heille, jotka rakastavat poltetta.

Vegaaniset perunanachot

Suomalaiset perunat meksikolaisittain

Sweet Food O’ Mine -bloggaajan Sari Spåran ’Suuri grillauskirja’ on ollut tänä keväänä eniten selailemani keittokirja. Ilman lihaa elävälle oli positiivinen yllätys, miten paljon myös kasvispitoisia ohjeita kirjasta löytyy. Tämän postauksen inspiraationa toimineessa alkuperäisessä (kyseisestä kirjasta löytyvässä) reseptissä oli pekonia ja cheddarkastiketta, mutta tähän mennessä perheeni lihansyöjät eivät ole huomanneet joutuneensa vegeversioinnin uhreiksi.

Tämä lisukeruoka on itse asiassa meidän kaikkien suursuosikki (kiitos Sari!). Saan tässä samalla jaettua ohjeeni vegaaniseen juustokastikkeeseen, jota voitkin sitten käyttää kaikenlaisten meksikolaisherkkujen kanssa. Jos et halua tehdä vegaanista juustokastiketta, voit käyttää Sarin ohjetta tai esim. Old el pason ’Spice mix for cheddar dip’ jauhetta, josta saa kivan kastikkeen.

Tässä ohjeessa melkein kaikkien kasvisten määrä on annettu vaihteluvälillä. Jos haluat enemmän salaattimaisen lisukkeen, valitse isompi määrä. Jos haluat lähinnä väriä koristeeksi niin sitten pienempi määrä 😄.

Mediassa on kerrottu perunan kysynnän hiipuneen koronan vuoksi, kun ravintolat toimivat vain noutopisteinä ja etätyöläiset eivät totuttuun tapaan täytä lounasruokaloita. Tämä resepti voisi olla yksi askel perunan suosion nostatukseen – meksikolainen ruoka kun on kodeissa varsin suosittua. Lapset kommentoivat, että perunoilla tehtynä tätä on sitä paitsi paljon helpompi ja kivempi syödä kuin perinteisenä maissinachoversiona.


Perunanachot

Ohje n.4:lle

6-7 isohkoa perunaa (Nicola tai vastaava)

Oliiviöljyä

Suolaa, pippuria

1,5-2 rkl taco/fajita mausteseosta

1-2 tomaattia

1/2-1 punasipuli (koosta riippuen)

1/2 – 1 tlk kypsiä mustia papuja tai kidneypapuja (1 tlk on n.230g)

1-2 avokadoa

Muutama jalapenosiivu

Tuoretta korianteria

4 limelohkoa

Juustokastiketta (ohje alla)

1) Kuumenna uuni 210-225°C. Pese perunat huolellisesti. Viipaloi haluamasi paksuisiksi siivuiksi ja kierittele öljyssä ja tacomausteessa.

2) Levitä perunat leivinpaperille ja paista keskitasolla 30-45min siivujen paksuudesta riippuen. Itse teen paksuhkoja siivuja ja paistan 210°C 40-45min. Jos haluat rapeampia ja lastumaisia, tee ohuet siivut ja paista kuumemmassa uunissa n.30min.

3) Valmista juustokastike (ohje alla). Pilko tomaatit, avokadot ja hienonna punasipuli ja jalapenosiivut. Huuhtele pavut.

4) Kokoa ruoka tarjoilulautaselle: nostele sille ensin perunat. Lusikoi / kaada päälle juustokastiketta. Ripottele pinnalle kasvikset, pavut ja lopuksi korianterinlehtiä. Asettele reunalle muutama limelohko.

Vegaaninen ”nacho cheese” -kastike

1 prk Kaslink juustonmakuista kaurakermaa

1 tl pimenton dulcea (savupaprikajauhetta)

2 tl taco / fajitamaustetta

(Ripaus chilijauhetta)

0,5 tl valkosipulijauhetta

3 tl maizenaa

Mustapippuria myllystä, suolaa maun mukaan

2 jalapenosiivua hienonnettuna

1) Sekoita kaikki ainekset kattilassa.

2) Kuumenna keskilämmöllä vispilällä sekoitellen, kunnes kastike paksunee sopivasti.

3) Käytä nachoperunoihin tai vaikkapa maissilastujen dippailuun.

Nachopotut 😋

Pizza primavera verde

Kevät hyppäsi pizzaan

Mikä on sinulle parasta keväässä? Auringonsäteet? Vihertävä luonto? Keväisen satokauden herkut kuten parsa ja ikkunalla valossa kylpevät yrtit? Itse rakastan keväässä kaikkea. Kai siinä on osin kyse siitä, että pimeän ja kylmän talven jälkeen perusasioita kuten valoa ja lämpöä arvostaa ihan eri tavalla. Heräävä luonto hellii mieltä.

Pasta primaveraa on tullut kokkailtua usein ja parsaa tulee käytettyä keväällä muutenkin paljon. Ajatus parsasta pizzatäytteenä tuli lennossa siinä vaiheessa, kun pizzataikina oli jo valmis. Muut täytteet rakentuivat sen ympärille lisäämään keväistä vihreyttä lautaselle. Tämä aavistuksen epäsovinnainen makuyhdistelmä todella toimii ja tuo kevään kielelle. Suosittelen vaikkapa pääsiäislounaalle salaatin kanssa 💚.

Pizzapohjaan suhtaudun hivenen vakavammin kuin täytteisiin. Käytän siihen oikeita ”pizzajauhoja” eli 00-vehnäjauhoja. Niillä pohjan venyvyys on optimaalinen. Kohotan taikinan aina pitkän kaavan kautta kylmässä. Se auttaa leipomista kovasti. Mielestäni näin tehden myös maku on parempi. Pohjan oikeaoppinen pyörittely ei vielä onnistu, käytän kaulinta ja venytän sitä varoen käsin, mutta ehkä jonain päivänä keittiössämme lentää pizzataikina 😅.


Pizza primavera verde

Ohje 4:lle

Pizzapohja (yön yli)

3,25 dl vettä

1/4 hiivapala

2 tl sokeria

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

1,5 dl vehnäjauhoja

N. 6 dl pizzajauhoa typo 00 (plus pizzojen kaulitsemiseen)

1) Lämmitä vesi kulhossa kädenlämpöiseksi ja murenna sen joukkoon hiiva. Sekoita.

2) Lisää sokeri ja vehnäjauhot, 1,5dl pizzajauhoista, suola ja öljy. Sekoita tasaiseksi.

3) Alusta pizzajauhot vähitellen taikinaan, kunnes se ei enää tartu kulhon reunoihin ja irtoaa myös kädestä paremmin. Vaivaa sen jälkeen taikinaa vielä hetki.

4) Peitä kulho. Kohota yön yli jääkaapissa. Illaksi taikina ehtii hyvin myös, jos teet sen aamulla jääkaappiin.

5) Jaa neljään osaan ja kaulitse hyvin ohuiksi. Pohjia voi myös venyttää käsin, itse kaulin ensin, venytän ja vielä lopuksi kaulin tasaiseksi.

Täytteet

12 tankoa vihreää parsaa

N. 0,5 prk Pirkan vihreää pestoa (tai omatekoista)

200g juustoraastetta (itse käytin osin Valion juustomestarin cheddaria n.3/4 ja osin parmesaania n.1/4)

2 palloa mozzarellaa

Rucolaa

Basilikan lehtiä

Mustapippuria

1) Kuumenna uuni 235°C. Pese parsat, poista puumainen alaosa. Höylää juustohöylällä ohuita lastuja.

2) Levitä pizzapohjille ohuelti pestoa ja asettele n. puolet parsalastuista sen päälle haluamallasi tavalla.

3) Ripottele pizzoille juustoraaste.

4) Kuumenna pelti uunissa ja vedä yksi pizza sen päälle leivinpaperin avulla. Paista 235°C n.10min – tarkkaile ettei mene liian tummaksi! Pelti on nyt valmiiksi kuuma seuraavalle pizzalle.

5) Asettele kypsien pizzojen päälle rucolaa, revittyä mozzarellaa, basilikan lehtiä ja parsalastuja. Rouhaise vielä päälle mustapippuria.

Näillä pizzoilla kelpaa herkutella vaikka pääsiäisenä 🙂

Porkkanakeitto thaimaalaisella twistillä

Pehmeää, maukasta ja vegaanista

Sosekeitot eivät kaikkia miellytä. Esim. omassa perheessäni kuulen joskus kysymyksen: ”Eikö ole oikeaa ruokaa?” ja olenkin tottunut varaamaan esim. lämpimiä leipiä kasviskeittopäiviin. Tätä syövät kuitenkin kaikki, koska maku on kaukana vauvansoseista, joita monet kasviskeitot valitettavasti muistuttavat. Tämä soppa kuuluu myös niihin ruokiin, joista on mahtavaa ottaa seuraavana päivänä eväät töihin – maku vain tekeytyy.

Jälleen kerran chilin määrän ohjeistaminen on vaikeaa! Eri chilirouheet ja chilijauheet vaihtelevat ja erityisesti oma maku on tulisuuden suhteen se, joka määrää. Lisäksi se oma makukin saattaa vaihdella – toisinaan potkua kaipaa enemmän!

Jos et noudata vegaaniruokavaliota niin täällä ruokaisuuden lisäämistä on testattu raejuustolla ja se toimii! Todettiin yhdessä yliopistossa opiskelevan kummityttöni kanssa tätä syödessämme, että tämä ruoka sopii myös opiskelijan budjetille – varsinkin jos jättää kalliit lisukkeet väliin ja valitsee sen raejuuston 😅.

Pirteitä päiviä kaikille, pysykää terveinä 😘


Thaityylinen porkkanakeitto

4:lle

700-800g porkkanoita

3 valkosipulinkynttä

2 salottisipulia

3 tl inkivääriraastetta

2 rkl rypsiöljyä

Chilirouhetta oman maun mukaan (itse laitoin pari hyppysellistä omatekoista tulista rouhetta)

1,5 tl suolaa

Mustapippuria myllystä

Vettä (niin että kasvikset peittyvät hyvin, n. litra)

400g täysrasvaista kookosmaitoa

1/2-1 limen mehu

Pinnalle esim. paahdettuja cashewpähkinöitä, korianteria, ituja ja halutessasi chiliä

1) Kuori, pese ja pilko porkkanat. Pilko sipulit pieniksi paloiksi.

2) Kuullota kasviksia ja inkivääriraastetta hetki rypsiöljyssä. Lisää sitten mausteet ja vesi.

3) Keitä 20-30min. Lisää tarvittaessa vähän vettä, jos kasviksia jää sen pinnan päälle näkyviin. Lisää kookosmaito ja keitä kunnes porkkanat ovat selvästi kypsiä.

4) Lisää limemehu ja soseuta keitto. Mikäli keitto on liian paksua notkista sitä vedellä. Maista suolaisuus, lisää sitä tarvittaessa.

5) Tarjoile pähkinöiden ja korianterin ja muiden haluamasi lisukkeiden kanssa.

Inkivääri, valkosipuli ja chili – aasialaisen ruuan perusmaut sopivat porkkanakeittoon yllättävän hyvin

Taskut täyteen herkkuja – pitaleivät

Matkoille ei nyt ole asiaa, mutta ruokamatkailu onnistuu onneksi omassa keittiössä

Itseltäni ei ole pientä Tukholman reissua ja pääsiäisen Lapin lomaa lukuunottamatta peruuntunut matkoja nyt vallitsevan tilanteen vuoksi, mutta ajattelin silti keittiömatkailla (aina kun työkiireiltä ehdin).

Pitaleipieni ohjetta kysytään usein. Syy on, että ne ovat uunista otettaessa pallomaisia ja niiden sisään saa helposti laitettua reilusti tsatsikia, kasviksia ja muita herkkuja. Tämä on yksi niistä ruuista, joista lapset sanovat ”miksi meillä ei ole näitä useammin”.

Pallomaisuuden tärkeimpiä saloja ovat: a) oikeat (riittävät) kohotusajat ja b) ettei pitaleipiä kaulitse liian ohuiksi. Jos jokin ei prosessissa mene kuin Strömsössä saat kuitenkin todennäköisesti herkullisia leipäsiä – tarvittaessa ne voi päällystää myös flatbread tyyliin 😄.

Meinasin ensin jakaa vain pitaleipäohjeen, mutta sitten muistin, että tsatsikiohje on ollut kaveripiirissä niitä kysytyimpiä. Eli laitanpa senkin tuohon alle kylkiäisinä 😂. Kalí órexi!


Pitaleivät

4:lle

2,25 dl vettä

2/3 pala hiivaa

0,5 tl suolaa

1 tl sokeria

2,5 rkl oliiviöjyä

N. 5,5 dl vehnäjauhoja

1) Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva.

2) Sekoita joukkoon suola, sokeri, öljy ja n. 2,5dl jauhoista. Sekoita tasaiseksi.

3) Lisää loput jauhot vähitellen taikinaa alustaen, kunnes se irtoaa kulhon reunoista.

4) Kohota huoneenlämmössä 20-30min.

5) Jauhota pöytä. Jaa taikina kahdeksaan osaan. Kaulitse jauhojen avulla taikinapalat hieman alle 1cm paksuisiksi pyöreiksi leiviksi. Itselläni näitä mahtuu yhdelle uunipellille 4.

6) Anna kohota 45min liinan alla. Kuumenna uuni sillä aikaa 250 asteeseen.

7) Paista n. 6minuuttia.

8) Anna jäähtyä hetki ja täytä haluamillasi herkuilla.

Ilmavat pitapallot 😂

Tsatsiki

200g paksua kreikkalaista jogurttia

1/2 kurkku

n. 1/2 valkosipulinkynsi (= 0,5 tl raastettua valkosipulia)

1 rkl sitruunamehua

2 rkl hyvää oliiviöljyä (itse käytän kreetalaista kalamataa)

0,5-0,75 tl suolaa

0,5 tl sokeria

Mustapippuria myllystä

(Halutessasi voi maustaa kuivatulla tai tuoreella persiljalla/tillillä/oreganolla käyttötarkoituksen mukaan)

1) Pese ja raasta kurkku. Rutistele raasteesta pois niin paljon nestettä kuin pystyt.

2) Raasta valkosipulia hienoksi tai purista se puristimella.

3) Sekoita ainekset kulhossa hyvin sekaisin. Mittaa joukkoon mausteet, öljy ja sitruunamehu. Sekoita, maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

4) Laita jääkaappiin tekeytymään n. puoleksi tunniksi.

Huom! Valkosipulin maku lisii selvästi tsatsikin tekeytyessä.

Pitaleipäpaloja, joilla voi kaapaista kyytiin fetasalaattia, hummusta, tsatsikia, falafelpaloja… 😋