Jogurtti-chiaherkut

Hedelmäistä soijajogurttia, chiavanukasta, ananasta ja granaattiomenaa

Tämä terveellinen herkku on hyvä tapa itsensä hemmotteluun. Kunhan niin kutsutun chiavanukkaan laittaa illalla jääkaappiin tekeytymään, on tämän herkun valmistaminen aamupalaksi supernopeaa.

Meillä on meneillään piharemppa. Tai ehkä pihan rakennus, kun aikanaan talon valmistuessa tämä puoli jäi pahasti vaiheeseen. Ruumiillinen työ (omalla kohdallani tittelillä kottikärryn kuljettaja) on mukavaa, mutta kieltämättä nyt on jäänyt tosi vähän aikaa tähän ruoka- ja blogiharrastukseen. Tällaiset nopeat ruokajutut ovat olleet varsin kovassa käytössä. Myönnän, myös valmista on tullut haettua. Onneksi esim. nepalilainen take away ruoka maistuu täällä kaikille 😂.


Vegaaniset jogurtti-chiaherkut

Ohje 2:lle

1,5 rkl chiansiemeniä

1,5 dl kookosmaitoa

2 tl siirappia

2 prk soijajogurttia (esim. Tropical tai joku marjaisa)

2 dl ananasta kuutioina

1- 1,5 dl granaattiomenan siemeniä tai marjoja tai banaanilastuja

(1 dl granolaa esim. blogista löytyvää pannugranolaa)

1) Sekoita chiansiemenet, kookosmaito ja siirappi kannelliseen rasiaan ja laita yön yli (tai vähintään 3h) jääkaappiin. Seos paksuuntuu selvästi.

2) Pilko tuoretta ananasta tai käytä purkkipaloja.

3) Kokoa herkku kerroksina laseihin. Päälle voi lisätä ”koristeeksi” granolaa.

Makuyhdistelmien määrä on varsin rajaton 😘

Tässä lisukkeena tummalla suklaalla kruunattua granolaa, ananasta ja banaanilastuja

Sadonkorjuun tomaattikeitto

Tomaattikeitto oman kasvimaan yrteillä ja kesäkurpitsalla

Yrttinen lämmin tomaattikeitto on yksi alkusyksyn väriläiskistä keittiössäni. Tähän liittyy myös muistoja nyt teini-ikäisen poikani varhaisemmista vaiheista, ajoista, jolloin jokin ruoka oli ”yäk” jo ennen maistamista. Meillä maistamaan on kannustettu vahvasti ja muistan ikuisesti poikani ilmeen, kun hän maistaessaan tajusi tämän keiton olevan varsin hyvää. Tästä tulikin muutamaksi vuodeksi hänen lempiruokaansa 😂. Eskari-iässä poika auttoi jo paistamaan kesäkurpitsat keiton päälle.

Kesäkurpitsasato on ainakin omalla kasvimaalla parhaimmillaan. Vielä ei kuitenkaan ole tarvinnut miettiä mihin sen kaiken saisi ”tungettua”. Kavereille jakaminen on aina hyvä vaihtoehto! Viime vuonna tosin bongasin Sweet food o’mine -blogia pitävän Sarin kesäkurpitsa-suklaabrownieiden reseptin ja sitä on sitten tullut käytettyä 😂🙈. Sadonkorjuun aika on kyllä herkullista!


Tomaattikeitto paistetulla kesäkurpitsalla

Ohje 4:lle

Paahdettavat kasvikset:

4 kypsää tomaattia

2 porkkanaa

2 salottisipulia

3 valkosipulinkynttä

0,5 tl sokeria

Suolaa, pippuria, oliiviöljyä

1) Kuori sipulit ja porkkanat. Pilko porkkanat n.1cm paksuiksi renkaiksi, lohko muut kasvikset.

2) Mausta ja pirskota päälle oliiviöljyä.

3) Paahda 200°C n. 25-30min. Kaada kasvikset kattilaan.

Lisää kattilaan:

2 prk (Mutti) tomaattimurskaa

1,5 dl vettä

1 tl suolaa

Mustapippuria myllystä

1 tl sokeria

2 tl balsamicoa

Kourallinen tuoreita yrttejä (basilikaa, oreganoa, timjamia)

– Keitä hetki, n.5-10min. Lisää sitten:

2 dl kaurakermaa / ruokakermaa ja soseuta keitto sauvasekottimella. Kuumenna vielä kuplivaksi.

Paistettu kesäkurpitsa:

Pilko yksi keskikokoinen kesäkurpitsa n. 1 cm kuutioiksi. Kuullota oliiviöljyssä ja mausta makusi mukaan suolalla, pippurilla, timjamilla ja oreganolla.

Voit koristella keiton tuoreilla yrteillä ja esim. paahdetuilla kikherneillä ja siemenillä. Meillä tämän keiton kanssa tarjotaan yleensä lisäksi uunissa paahdettua valkosipulileipää.

Suolakinuski-suklaapiiras

Tummaa suklaata, kinuskia ja ripaus suolaa

Nyt mennään puhtaasti nautinnon puolelle. No, sekin on joskus tervettä ja hyvinvointia edistävää. Minulta kysytään välillä, miten voin olla hoikka, kun teen ja syön niin ihanaa ruokaa. Syy on, että kokonaisuus ratkaisee. Kasvikset ja vihannekset kun ovat ruuassa pääosassa ja herkut eivät kuulu joka päivään. Terveyden ja nautinnon tasapainoon kuuluu mielestäni myös, että joskus syö hyvää. Sitä voi toki ottaa vain pienenkin palan.

Tämän herkullisen piiraan tasapainoilu ei tosiaan tapahdu siellä terveellisen puolella, mutta se leikittelee ihanasti makeudella, suolaisella ja aavistuksella tumman suklaan karvautta. Gluteenittomilla kekseillä tehtynä se sopii myös keliaakikolle ❤. Tähän ei muuten edes tarvita uunia – aikaa täytteiden jähmettymiseen sen sijaan kannattaa varata.


Suolakinuski-suklaapiiras

Ohje 20cm irtopohjavuokaan

Pohja:

200g suklaatäytekeksejä (esim. gton Coooky)

75g voita tai margariinia sulatettuna

1) Vuoraa vuoka leivinpaperilla.

2) Aja keksit muruksi monitoimikoneessa tai laita ne tiiviiseen muovipussiin ja paukuta ne murusiksi kaulimella.

3) Sekoita voi keksimuruihin ja painele seos vuoan pohjalle ja aavistuksen myös reunoille. Anna jähmettyä kylmässä.

Kinuski:

1 dl fariinisokeria

0,75 dl sokeria

2 dl kuohukermaa

Ripaus suolaa

(1 tl voita)

1) Sekoita sokerit ja kerma kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi.

2) Keitä sekoitellen n.10min kunnes seos sakenee. Sekoita joukkoon ripaus suolaa ja halutessasi voi (tuo kiiltoa).

3) Kaada kinuski pohjan päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään 2-4h ajaksi.

Suklaaganache:

1,25 dl kuohukermaa

120 g tummaa suklaata

1 tl voita

+ Pinnalle sormisuolaa

1) Kuumenna kerma lähes kiehuvaksi, ota pois liedeltä.

2) Lisää sekaan paloiteltu suklaa, anna seistä pari minuuttia ja sekoita sitten tasaiseksi. Lisää voi ja sekoita. Anna jäähtyä pieni hetki (5-10min).

3) Kaada suklaaseos kinuskin päälle, levitä kevyesti. Nosta jääkaappiin jähmettymään vielä n.1,5-2h ajaksi.

4) Ripottele pinnalle sormisuolaa ja tarjoile.

Tämä on todella makea ja tukeva(?) jälkiruoka, joten vieraita kannattaa ehkä varoittaa ottamaan hieman pienempi pala kuin perussuklaaleivonnaisesta otetaan 🙈. Aina voi santsata 😂.


Syksygalette

Ruskan värit galetessa eli helpossa piiraassa

Olen aina tunnustautunut syksyfaniksi. Syksyn ykkösjuttu on ruskan väriloisto, mutta tuo syksy heti mieleen muutakin ihanaa kuten raikkaan kirpeän ilman, aamu-usvan, lukemisen sateen rummuttaessa räystäitä, kumisaappaat, sienimetsän, puolukat ja karpalot… listani on aika pitkä.

Syksyn tullessa kaupat ja torit ovat täynnä mahtavia värikkäitä herkkuja. Violettia, oranssia, keltaista ja vihreän sekä punaisen eri sävyjä ihmetellessä suunpielet kääntyvät ylöspäin. Voi toki olla, että usein hieman harmaavoittoisessa kelissä värit vaan pistävät silmään helpommin.

Galette on viime vuosina tullut tutuksi monelle kotikokille. Sen takia ei tarvitse sotkea piirakkavuokaa vaan tämä ohut ja rapeakuorinen piirakka paistetaan pellillä. Täytteeksi käy melkein mikä vain (loistava keino vähentää hävikkiä) ja reunat voi taitella niin rennosti tai tyylitellen kuin haluaa. Itse tykkään koristella piiraita (ja peitellä pieniä repeämiä) koristemuottien avulla. Olen tehnyt tätä myös vegaanisena ilman vuohenjuustoa – toimii niinkin. Voi tuo toki makuun syvyyttä ja punajuuri ja vuohenjuusto ovat mahtava makupari 😋.

Sen verran hyväksyviä hymähtelyjä ja santsikierroksia galetteni on kerännyt, että päätin lähettää sen Parhaat Ruokablogit -syyskilpailuun. Jos oikein ymmärsin, niin suosikkiaan pääsee äänestämään 14.9. 😊.


Syksygalette

1 iso / 2 keskikokoista galettea

Pohja

100 g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl ruisjauhoja

0,5 tl suolaa

n. 0,5 dl kylmää vettä

1) Nypi voi kuivien aineiden kanssa muruksi (tai käytä monitoimikonetta).

2) Sekoita joukkoon kylmä vesi niin, että saat taikinapallon. Laita taikina kylmään 20-30min ajaksi.

Täyte

2-3 punajuurta (n.300-350g)

2-3 porkkanaa

150 g pehmeää vuohenjuustoa

Juuresten valeluseos: 3 rkl oliiviöljyä, 2 tl tummaa balsamicoa, 0,5 tl suolaa, 1 tl sokeria tai hunajaa, 0,5 tl timjaminlehtiä ja mustapippuria myllystä

1) Kuori porkkanat ja punajuuret. Halkaise punajuuret 2-4 osaan. Jätä porkkanat kokonaisiksi. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi (ei kuitenkaan ylipehmeiksi).

2) Viipaloi punajuuret ja porkkanat. Jos haluat porkkanaruusukkeita veistä ne juustohöylällä ja kääri rullalle.

3) Sekoita juuresten valeluliemen ainekset kupissa.

Piiraan valmistus

1) Kauli taikina yhdeksi tai kahdeksi ympyräksi, tasaa reunat veitsellä jos haluat. (Nämä reunapalat voit kaulia ja ottaa pienellä muoteilla koristeita.)

2) ”Voitele” piiras pehmeällä vuohenjuustolla, jätä reunaan pari senttiä tyhjää. Voit rouhaista juuston päälle vähän mustapippuria.

Piiras täyttövaiheessa

3) Asettele punajuuri- ja porkkanaviipaleet / ruusukkeet juustoalueen päälle.

4) Taittele reunat. Valele juurekset valmistamallasi seoksella. (Lisää taikinakoristeet, jos teit niitä.)

5) Paista uunin keskitasolla 190-200°C 20-25 minuuttia.

6) Tarjoa sellaisenaan tai salaatin kanssa. Galette on hyvää myös jäähtyneenä 😊.

Perfect Chocolate Chip Cookies

Rapeaa, vähän sitkeää, makeaa ja vielä vegaanista. Täydellistä!

Suklaahippukeksit ovat niin suosittuja, että niihin löytyy ohje jos toinenkin. Useampaan olen kuitenkin matkan varrella vähän pettynyt. Minulle ne eivät nimittäin saa olla liian kovia 😂. Jossain kohtaa päätin myös kehittää ohjeen vegaanisiin kekseihin. Banaania sisältävät kokeilut päättyivät liialliseen pehmeyteen (tiedän, ihan vähän on perfektionistin taipumuksia…). Sitten keksin laittaa taikinaan cashewtahnaa ja johan alkoi tulla sopiva rakenne!

Tätä luotto-ohjettani varioin tarpeen ja fiiliksen mukaan. Syksyllä ja joulun aikaan laitan mukaan kuivattuja karpaloita. Rouhitut pähkinät sopivat näihin myös erinomaisesti. Jos haluaa juhlavampia, voi pinnan koristella sulatetulla suklaalla ja esim. koristerakeilla. Varoituksen sana: taikina on niin hyvää, että joskus sitä ei lasten kanssa leipoessa meinaa riittää paistoon asti 😄.


Vegaaniset suklaahippukeksit

Ohjeella 2 pellillistä / n.20-24kpl cookieta (riippuen syödyn taikinan määrästä ja keksien koosta)

200g margariinia

5 rkl cashewtahnaa (Biona)

0,75 dl soijamaitoa

2 dl fariinisokeria

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Ripaus suolaa

6 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl (Pirkka) tummasuklaahippuja (+ 0,5 dl keksien pinnalle)

(1-1,5 dl kuivattuja karpaloita tai rouhittuja pähkinöitä)

Valmistus:

1) Sulata margariini kattilassa. Sekoita joukkoon sokerit ja cashewtahna. Anna jäähtyä hetki.

2) Lisää seokseen soijamaito. Sekoita sitten joukkoon kuivat aineet muutamassa erässä suklaahippuja lukuunottamatta.

3) Mikäli taikina on vielä selkeästi lämmintä, anna sen jäähtyä lisää (hetki jääkaapissa / ulkona jos viileää nopeuttaa prosessia). Älä kuitenkaan jäähdytä taikinaa kylmäksi asti, koska sitten suklaahiput eivät sekoitu siihen. Hieman kädenlämpöistä haaleampi on sopiva. Sekoita suklaahiput joukkoon.

4) Ota taikinaa hieman golfpalloa pienempi pala, pyöritä se tasaiseksi ja painele leivinpaperoidulle uunipellille pyöreäksi keksiksi. Toista kunnes taikina loppuu. Halutessasi voit painella suklaahippuja vielä keksien pintaan.

5) Paista 200°C:ssa 10-12min.

Karpaloversiot
And that’s the way the cookie crumbles! Takana soijamaitoa kyytipojaksi 😋

Keisarin perunasalaatti vegaanisella kastikevaihtoehdolla

Tummasta leivästä tehdyt krutongit kruunaavat suomalaistetun caesarsalaatin

Oli aika, jolloin valitsin (harvoilla käynneilläni) lounasravintolassa poikkeuksetta caesarsalaatin. Sitten se jäi jotenkin unholaan, ehkä osin kasvisruokailun tultua kuvioihin. Nyt olen tutustunut uudelleen vanhaan tuttuun ja kehitellyt siitä erilaisia versioita. Suomalaisten suosiman perunan ja tumman leivän yhdistäminen caesarsalaatin makuihin ainakin toimii loistavasti! Aloin jo pohtia tämän nimeämistä suomalaisemmin keisarinsalaatiksi 😊.

Toinen kastikevaihto on vegaaninen, toinen sisältää perinteistä anjovista mutta on tosi helppo valmistaa. Anjoviksen voi korvata vaikkapa noilla vegaaniohjeessa mainituilla ravintohiivahiutaleilla tai vaan jättää pois, jos haluaa kalattoman version. En ole aiemmin jakanut ohjetta, jossa on kalaa. Käytän sitä nykyisin itse silloin tällöin ja todennäköisesti jatkossa jaan blogiin myös kivoja kalaruokaohjeita. Kalan ottaminen takaisin ruokavalioon oli itselle alkuun pieni kynnys, mutta toistaiseksi elän nyt näin.

P.s. Meillä oli tätä salaattia tarjolla mini-rapujuhlissa ja sopi hyvin osaksi tarjoilua 😊


Peruna-caesarsalaatti

Ohje 2:lle lounaana, 4-6:lle osana muuta tarjoilua

4 pienehköä/keskikokoista perunaa

1 ruukku romainesalaattia

1 avomaankurkku tai 1/2 kasvihuonekurkku

3 viipaletta saaristolaisleipää tai ruisleipää

1/2 kevätsipulinvarsi

0,5 rkl oliiviöljyä

(Kourallinen salaattisekoitusta koristeeksi pinnalle)

1) Keitä perunat kevyesti suolatussa vedessä. Älä anna ylikypsyä, muuten ne hajoavat salaatissa. Pestyjä kesäperunoita ei tarvitse kuoria, vanhemmat perunat kuorin keittämisen jälkeen. Anna jäähtyä. Huom! Valmista kastike valitsemallasi vaihtoehdolla tällä välillä valmiiksi 🙂

2) Pilko perunat suupaloiksi. Kuori kurkku, halkaise se pituussuunnassa ja poista siemenosa keskeltä salaatin vettymisen estämiseksi. Viipaloi. Pilko myös salaatti ja tee kevätsipulivarresta ohuita renkaita.

3) Kuutioi saaristolais/ruisleipäviipaleet ja paahda niitä hetki kuumalla pannulla, sekoita sitten joukkoon loraus oliiviöljyä.

4) Sekoita ensin kastike vain perunoihin niin, että ne saavat sitä tasaisesti. Kääntele sitten joukkoon romainesalaatti, kurkut ja leipäkuutiot. Itse jätin kevätsipulin salaatin pinnalle, mutta senkin voi toki käännellä joukkoon. Kaada salaatti tarjoiluastiaan ja koristele halutessasi esim. kourallisella salaattisekoitusta.

Caesar-kastike vegaanisena

1,5 dl vegaanista majoneesia

0,5 valkosipulinkynsi raastettuna

1 rkl ravintohiivahiutaleita

2-3 rkl sitruunamehua

1 tl vaaleaa balsamicoa

1 tl dijonsinappia

Mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Valmistus: mittaa ainekset korkeareunaiseen astiaan ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.

Helppo caesarkastike

1,5 dl valkosipulimajoneesia

2-3 rkl sitruunamehua

1 tl valkoista balsamicoa

1 tl dijonsinappia

2-3 anjovisfileetä

2 rkl parmesaaniraastetta

Mustapippuria (ja suolaa) maun mukaan

Valmistus: mittaa ainekset korkeareunaiseen astiaan ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.

Halloumipastan turvin arkeen

Rautaa arkeen lehtikaali-halloumipastasta

Lomat ohi ja koululaiset koulussa. Vähemmän vapaa-aikaa, enemmän muistettavaa, mutta toisaalta rytmiä ja kivoja harrastuksia. Kuten kaikessa, tässäkin on hyvät ja huonot puolensa. Olen pyrkinyt tekemään arjesta nautittavaa, koska sitähän aika iso osa elämästä on. En pysty elämään vain parin viikon lomaa odottaen, vaikka toki lomat usein ihania ovat.

Mistä sitten nautintoa arkeen ja voimaa jaksaa säpäkän sähköisessä tietotulvassa ja suorituspaineessa? Ruoka on tähän yksi hyvä vastaus – se tarjoaa energiaa ja makunautintoja sekä yhdessäoloa perheen tai ystävien kanssa. Toinen, minkä uskon tekevän arjesta parempaa on kliseinen ”do what you love”. Usein tulee ajateltua, että on niin väsynyt, ettei jaksa edes niitä kivoja juttuja. Sitä kynnystä olen viime vuodet pyrkinyt tietoisesti ylittämään. Yleensä toimii, hymy löytää kasvoille ja taas jaksaa. Toki joskus on syytä ihan levätä arjen pyörteissä. Voimia kaikille arkeen, muistetaan miten kivalta kynttilät näyttää pimenevissä illoissa 😉.


Halloumi-lehtikaalipasta

Ohje 2-3:lle

200g halloumia

100-150g lehtikaalta

1/2 sitruuna

1-2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

Hieman timjamia (tuoretta tai kuivattua)

Suolaa, mustapippuria

Oliiviöljyä

2dl ruokakermaa

Lisäksi haluamaasi pastaa pakkauksen ohjeen mukaan keitettynä sekä halutessasi lehtipersiljaa pastan päälle.

1) Pese lehtikaalit ja poista niiden kovat lehtiruodit. Pilko vihreät osat.

2) Hienonna salottisipuli(t) ja valkosipulinkynnet. Raasta sitruunan kuori n. puolikkaasta sitruunasta.

3) Kuutioi halloumi ja paista se kuivalla pannulla rapeapintaiseksi eli ruskeapilkulliseksi. Laita sivuun odottamaan.

4) Kuullota/pehmennä sipuleita, lehtikaalisilppua ja sitruunankuoriraastetta oliiviöljyssä keskilämmöllä parin minuutin ajan.

5) Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää 1/2 sitruunan mehu ja sekoittele hetki.

6) Lisää kerma ja anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä kunnes se hieman sakeutuu. Kääntele lävikössä valutettu pasta joukkoon ja lisää sekaan paistetut halloumikuutiot. Koristele halutessasi persiljalla 😊.

P.s. tällä ohjeella tulee hyvin sitruunaista, jos haluat sen makua vähemmän laita vain 1/4 sitruunan kuori ja mehu.

Vegaaninen valkosuklaa-limejäätelö

Aasialaistyylisen aterian loppuhuipennus: vegaanista limejäätelöä, chia-kookoskastiketta, mangoa, sitruunamelissaa ja mustia seesaminsiemeniä.

Olen jo kertonutkin, että tykkään kehitellä jäätelömakuja. Jopa niin paljon, että lapset ovat ehdottaneet minulle jäätelötehtaan pystytystä 😂. Ehkä pidän tämän jätskitehtailun kuitenkin vain harrastuksena. Vegaanisena teen paljon sorbetteja, mutta vegejäätelöt eivät ole aiemmin onnistuneet priimasti. Yleensä ne pakastuvat omaan makuuni liian koviksi. Bongattuani vegekaupan kondensoidun kookosmaidon, päätin taas käydä vegaanijätskihaasteen kimppuun. Vihdoin silkkisen pehmeää! Ja onnistuu myös ilman jäätelökonetta. Limejätski sopi myös erittäin hyvin aasialaistyylisen aterian jälkiruuaksi. Kondensoitu kookosmaito muuten maistuu yllättävän vähän kookokselle, eli tämä kelpaisi varmastikin myös hieman kookosta vierastavalle herkutteluun. Laitoin jäätelöön myös sitruunamelissaa, kun sitä kasvaa iso puska kasvimaalla, mutta oikein hyvää tulee ilmankin.

Kurkkaa myös blogin aiemmat jäätelöherkut limoncellojäätelö ja mansikka-limesorbetti.


Vegaaninen valkosuklaa-limejäätelö

Ohje

1 tlk (320g) kondensoitua kookosmaitoa

1 prk (2,5 dl) soijavispiä

1 tl vaniljasokeria

1,5 limen mehu

1 limen kuori raastettuna

1/3 (n. 25 g) iChoc valkosuklaalevy rouhittuna

(Muutama lehti sitruunamelissaa)

1) Jäähdytä kondensoitu kookosmaito jääkaapissa. Raasta hyvin pestyn limen kuori ja rouhi valkosuklaa.

2) Vaahdota soijavispi, sekoita siihen vaniljasokeri.

3) Kaada kondensoitu kookosmaito soijavispivaahtoon, lisää joukkoon myös limen kuoriraaste ja limemehu. Lisää myös silputut sitruunamelissan lehdet, jos haluat käyttää niitä. Vatkaa ainekset sekaisin.

4) Sekoita joukkoon rouhittu vegaaninen valkosuklaa. Pakasta sopivassa muovirasiassa. Jos sinulla ei ole jäätelökonetta kannattaa jäätelöä pyöräyttää muutaman kerran pakastuksen alkuvaiheessa. Jos omistat jäätelökoneen, sekoita valkosuklaarouhe joukkoon vasta jäätelökoneen jälkeen ennen pakastusta.

Ready to freeze! Tämä versio kävi jäätelökoneessa.


Lettukakku

Kesäiltojen suosikkikakku

Tirisevät letut toimivat vielä loppukesästä ja mansikoitakin tuntuu vielä saavan. Siskonpoikani (3v) ilmoitti minulle jo hyvissä ajoin, että hänen äitinsä synttäreille tulee leipoa lettukakkua. Niinpä käytiin yhdessä hommiin. Nuori herra sekoitti sokerin taikinaan ja loppu jäikin sitten minulle 😂.

Jos katsot reseptiä mansikkakauden jälkeen, voit täyttää sen vadelmilla tai pensasmustikoilla. Väliin sopivat myös esim. Nutella ja banaanisiivut 😋.


Mansikkainen lettukakku

Ohje 6:lle

6 dl maitoa (tav/kauramaito)

2 kananmunaa

n. 2,75 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

Ripaus suolaa

1 rkl rypsiöljyä

Voita / juoksevaa rasvaa paistamiseen

1) Sekoita ensin maito ja munat vispilällä, lisää sitten sokeri, suola ja jauhot 2-3:ssa erässä. Sekoita lopuksi taikinaan rypsiöljy.

2) Anna taikinan seistä hetki. Kuumenna paistinpannu / muurikka ja paista haluamaasi rasvaa käyttäen ohkaisia lettuja.

Täytteet

1 litra mansikoita viipaleina

3 dl kuohukermaa

1 prk appelsiini- tai sitruunarahkaa

1 tl vaniljasokeria

(Mansikkahilloa)

1) Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon rahka ja vaniljasokeri vatkaten.

2) Kokoa kakku, jos haluat makeampaa sipaise aina vähän mansikkahilloa letun pintaan. Pursota / lusikoi väleihin pieniä kekoja rahkavaahtoa ja nostele väleihin lisäksi mansikkasiivuja. Toista, kunnes sinulla on haluamasi korkuinen lettukakku.

3) Pursota lopusta vaahdosta koristeet päälle ja asettele pinnalle mansikoita.

Kuvan kakussa ei ole ihan kaikkia taikinasta syntyneitä lettuja, koska muutamalla pienellä oli hyvin kova lettunälkä ja niitä hävisi pinosta 🙈.