Raparperi-valkosuklaamuffinit

Pehmeitä ja gluteenittomia kesämuffineita

Raparperiviidakko kasvihuoneen kupeessa ei aio tänä kesänä rauhoittua ollenkaan, vaan satoa tulee koko ajan lisää piirakoihin, mehuun ja mitä nyt keksiikään tehdä. Tällä viikolla meinaan vielä kokeilla pikkelöidä raparperia flatbreadien ja vuohenjuuston oheen Maku-lehden ohjeella. Tämän raparperimuffiniohjeen tein vanhan mustikkamuffinien ohjeeni pohjalta, mutta jääkaappisisällöllisistä syistä maitotuotteeksi tuli jogurtin sijaan kermaviili. Pitänee testailla taipuuko tuo vanha luotto-ohje myös muihin makuihin 🙂.

Helle päättyi juuri ja luonto saa kaipaamaansa vettä. Ihanaa, kun voi käpertyä kirjan kanssa tuolinnurkkaan katselemaan sadetta. Lomalla on toki kiva tehdä kaikkea, mutta vahingoista viisastuneena totean, että ihan pelkkää oleiluakin on hyvä harrastaa.


Raparperi-valkosuklaamuffinit

12-14kpl

125g voita tai margariinia

0,5 dl fariinisokeria

1,25 dl sokeria

2 kananmunaa

3,75 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 prk kermaviiliä

N. 2,5-3 dl raparperipaloja

40-50g valkosuklaata

1) Pese ja pilko raparperit pieniksi paloiksi. Mikrota paloja 30+30s välissä sekoittaen, jotta ne pehmenevät hieman. Rouhi valkosuklaa karkeasti. Laita uuni lämpenemään 200°C.

2) Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit. Vatkaa kananmunat yksitellen vaahtoon.

3) Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuiva-aineet ja kermaviili, sekoita tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon raparperipalat ja rouhittu valkosuklaa.

4) Annostele taikina muffinivuokiin (muffinipeltiin) ja paista uunin keskitasolla n.20min. Anna jäähtyä.

Match(a) made in heaven – minttusuklaajäätelö

Väri matchasta ja tuoreesta mintusta ja makuna täydellinen tumman suklaan ja mintun liitto

Kesä ja jäätelö ovat täydellinen yhdistelmä – varsinkin helteellä. Se onkin ensimmäinen match made in heaven. Toinen yhtä ihana oivallus on ollut saattaa yhteen minttu ja suklaa 😊. Jos olet lukenut blogini ohjeita, saatat tietää, että tykkään minttusuklaasta. Olen myös ainakin IG:ssä maininnut harrastavani jäätelömakujen kehittelyä. Tässä yhdistyvät sitten nämä kaksi! Minttusuklaajäätelöä olen tehnyt jo useamman vuoden ajan, mutta vasta nyt päädyin parantelemaan sitä vielä astetta herkummaksi – lisäsin jätskiin puron minttusuklaakastiketta 😋. Ilmankin sitä tulee hyvää ja resepti muuttuu astetta helpommaksi.

Match made in heaven -teemalla nappasin ruokakuvaan mukaan hyvin vanhan morsiamen kirjan, jonka sain 17v sitten ystävältäni. Kirja on hauska sukellus sukupuoliroolien historiaan – joka toki osin vaikuttaa nykypäivänäkin. Muutamat naurutkin kyllä irtoavat tätä lukiessa.

En ole fanaattinen väriaineiden tai lisäaineiden vastustaja, vaikkakin pyrin pääosin syömään tuoretta ja luonnollista. Omassa reseptikehittelyssä on kuitenkin vuosia ollut selkeä suunta kohti luonnon värejä ja makuja. Niinpä tämäkin jäätelö saa värinsä matchateestä, joka sopii myös maultaan minttusuklaan mukaan. Tuore minttu tuo vielä vähän lisää vihreyttä jätskiin.

Suosittelen tekemään tämän jäätelökoneella, jolla saa pehmeämmän rakenteen. Hyvää tämä kuitenkin on myös ”pakasta ja vatkaa” -menetelmällä. Pyrin kehittelemään tästä vielä vegaanisen version, joka ei tarvitsisi jäätelökonetta 😉.


Minttusuklaajäätelö

N. 6 dl jäätelöä

Minttusiirappi

1 dl vettä

1 dl sokeria

N. 5 tippaa minttuöljyä (Dr.Oetker)

2 tl matchajauhetta

(1 rkl glukoosisiirappia)

Mintunlehtiä silputtuna

1) Keitä vettä ja sokeria sekoitellen kattilassa, kunnes seos hieman sakenee, n.5-8min ajan.

2) Lisää minttuöljy, matcha ja mintunlehdet. Glukoosisiirappi pehmentää jäätelön rakennetta, muttei ole pakollinen aines. Sekoita tasaiseksi vispilällä.

3) Jäähdytä ensin pöydällä ja sitten jääkaapissa kunnolla kylmäksi (tunteja/yön yli).

Lisäksi:

3,3 dl kuohu/vispikermaa

2 keltuaista

1tl vaniljasokeria

25-30g tummaa suklaata raastettuna

Jos haluat jäätelöön minttusuklaakastikkeesta puron jäätelöön tarvitset lisäksi:

0,5 dl kuohukermaa

40g tummaa suklaata

Pari tippaa minttuöljyä

4) Vatkaa 3,3dl kermaa vaahdoksi vaniljasokerin kera. Voit laittaa vaahdon hetkeksi kylmään.

5) Vatkaa keltuaiset vispilällä kylmään matcha-minttusiirappiin. Yhdistä tämä seos, suklaaraaste ja kylmä kermavaahto esim. nuolijalla sekoitellen. Älä lisää kastiketta vielä tähän! (Valkuaiset voit säästää munakkaaseen, marenkiin tms.)

6) Käytä massaa jäätelökoneella n.20min.

7) Valmista minttusuklaakastike, viimeistään kun olet laittanut jäätelömassan koneeseen. Kuumenna kerma ja lisää paloiteltu suklaa sen joukkoon. Anna seistä hetki, lisää minttuöljy ja sekoita tasaiseksi. Jätä sivuun jäähtymään.

8) Kauho valmiista jäätelöstä n.1/2 pakastusrasiaan, lisää puolet kastikkeesta ja pyöräytä sitä vähän lusikalla jäätelön joukkoon. Kauho päälle loput jäätelöt, kastike ja pyöräytä taas lusikalla kevyesti kastiketta jäätelön sekaan.

9) Pakasta vähintään 3-4h ennen tarjoilua.

Raikas perunasalaatti

Mikä tekee tästä raikkaan? Toki tuoreet kasvikset, mutta myös majoneesiton jogurttipohjainen kastike 😉

Juhannuspöydässä on meillä oltava varhaisperunaa tai tuttavallisemmin uusia pottuja. Jollain aterialla niitä on sellaisenaan keitettynä, mutta teen niistä usein joko tätä klassisempaa perunasalaattia tai sitten lämmintä grillipaistettua salaattia muiden varhaiskasvisten kanssa.

Kuvan salaatissa on sipulina punasipuli, mutta sen tilalle sopii oikein hyvin vihreävartinen uuden sadon sipuli tai vaikka ruohosipuli yrttimaalta, jos sellainen sattuu pihasta löytymään. Salaatin juju on majoneesittomuus, sen ansiosta tämä perunasalaatti on kevyt ja raikas.

Ihanaa Juhannusta kaikille, nautitaan valosta ja lämmöstä, hyvästä ruuasta ja toivottavasti myös rakkaiden seurasta 💛.


Perunasalaatti

4-6:lle

N. 800g varhaisperunaa

1 (iso) omena

2 Herkkumaan maustekurkkua (nämä eivät ole liian makeita, siksi mainitsen tuotemerkin)

1/2 punasipuli tai 2 uuden sadon sipulia

2-3rkl kapriksia

Koristeluun esim. rucolaa tai ruohosipulia

Kastike

200g maustamatonta kreikkalaista jogurttia

2 rkl sitruunamehua

0,5 tl suolaa

Mustapippuria myllystä

Tee näin:

1) Pese perunat ja keitä ne suolatussa vedessä kypsiksi (muttei liian pehmeiksi). Anna jäähtyä.

2) Kuori omena, pilko se ja suolakurkut sekä sipuli. Paloittele perunat.

3) Sekoita salaatin ainekset kulhossa. Sekoita jogurttikastikkeen ainekset jogurttipurkissa tasaiseksi, kaada perunasalaatin päälle ja kääntele se kasvisten joukkoon.

4) Koristele halutessasi esim. rucolalla.

Munakoisoa, fetaa ja yrttiöljyä

Helppo grilliherkku munakoisosta

Joskus olen törmännyt kysymykseen, mitä oikein sitten grillaan kesällä, kun en lihaa (paitsi perheen lihansyöjille kyllä sitäkin). Joskus kasvisgrillaukseen myös kysellään vinkkejä, kun kavereille on tulossa kasvissyöjiä kesäkylään. Tässä yksi vinkeistäni: munakoiso. Sen voi maustaa monella tapaa; misolla ja soijalla aasialaisittain, kuorruttaa yrttisellä tomaattikastikkeella ja juustolla italialaisittain tai sitten tehdä kuvan ja ohjeen kreikkahenkiset siivut 😋. Aiemmin postaamani flatbreadit hummuksella ja nektariinilla on muuten myös yksi takuuvarma kasvisruoka grillikesään.

Ensin tuntui, etten saa suvun mökkijuhannukseen menua mietittyä millään, mutta nyt pää on sitten täynnä ideoita ja on vaikea valita, mitä kaikkea tekisi! Ainakin munakoisoa grillataan jossain muodossa ja uusia perunoita pöydässä on oltava 😋. Yöpalaksi paistellaan muurikkalettuja – se tulee varmasti olemaan yksi juhannuksen kohokohtia mökkisaunan lisäksi. Ihanaa, kun on kesä 😊.


Grillatut munakoisoviipaleet fetalla ja yrttiöljyllä

2:lle pääruokana / 4:lle lisukkeena muun tarjoilun ohessa

1 iso munakoiso

Suolaa

Oliiviöljyä

Mustapippuria

100-150g fetaa

Yrttiöljy

n.1 dl oliiviöljyä

1/2 punasipuli

1-1,5 dl silputtuja tuoreita yrttejä: persiljaa, oreganoa, basilikaa ja timjamia tai minttua

2 tl vaaleaa tai tummaa balsamicoa tai sitruunamehua

1 pieni valkosipulinkynsi

0,5 tl suolaa

Mustapippuria myllystä

Tee näin:

1) Pese ja viipaloi munakoiso ohuehkoiksi siivuiksi. Ripottele siivuille suolaa ja ”itketä” 15-20min.

2) Hienonna punasipuli ja yrtit. Murskaa valkosipulinkynsi. Sekoita yrttiöljyn ainekset kulhossa. Anna tekeytyä sillä aikaa, kun grillaat munakoisot.

3) Kuivaa munakoisojen ”kyyneleet” = pyyhi ne talouspaperilla. Rouhi vähän pippuria pintaan. Grillaa viipaleet pehmeiksi (käytä tarvittaessa vähän oliiviöljyä tarttumista estämään).

4) Pyörittele munakoisoviipaleet yrttiöljyssä tai asettele vadille ja levitä niille yrttiöljyä. Murustele lopuksi päälle fetaa.

5) Nauti esim. tuoreen leivän ja salaatin kanssa tai grilliaterian lisukkeena.

Minttu-melonisalaatti fetalla

Raikas kesän herkkusalaatti, jossa maut sopivat ihanasti yhteen

Vesimeloni on hellekesän merkki, ainakin löytyessään meidän keittiöstä. Esikoiseni ei hellepäivinä pienenä oikeastaan muuta syönytkään – ehkä kurkkua lisäksi. Kuvasin salaatin aiheeseen vähän epäsopivasti harmaana sadepäivänä, sen vuoksi kuvat eivät nyt luo välttämättä hellepäivän tunnelmaa 😅. Palkkatöiden ja perheenäidin töiden vuoksi en aina pysty ajoittamaan tätä ruokakuvausharrastusta parhaisiin mahdollisiin hetkiin. Mutta onneksi kuvista nyt silti selvää saa 😉.

Vesimelonisiivut toimivat sellaisenaan aterian lisukkeena, jälkkärinä tai viilentävänä välipalana. Uudelle tasolle tämä herkku nousee, kun melonin kanssa on minttua ja vielä askelta korkeammalle, kun tekee siitä salaatin fetalla. Nyt kun kirjoitan tätä, muistin yhtäkkiä, että minulla oli tarkoituksena laittaa salaattiin punasipulia, mutta löysin sen kokonaisena keittiöstä aterian jälkeen. En kaivannut sitä syödessä, mutta varsinkin sipulin ystävä voi kokeilla heittää tähän vielä muutamia ohuita punasipulirenkaita.

Juhannus lähenee! Yleensä suunnittelen ruuat hyvin etukäteen, mutta nyt on myönnettävä, että vain tämä salaatti on varmasti pöydässä sekä varhaisperunaa jossain muodossa – muut herkut ovat vielä mietinnän alla. Saa vinkata, jos teillä on n. 10:lle henkilölle kohtuu helposti valmistuvia ja mökkikeittiöön sopivia hyväksi havaittuja ohjeita 😘. Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille 🌞


Minttu-melonisalaatti fetalla

Lisukkeena n.4:lle

1/3-1/2 vesimeloni (n. litra vesimelonikuutioita)

Minttua maun mukaan, itse käytin muutaman oksan lehdet n.1/3dl

100g fetaa

2 kourallista rucolan lehtiä

Mustapippuria myllystä

Tee näin:

1) Halkaise vesimeloni kahdessa suunnassa. Leikkaa puolirenkaita, kuori ne ja paloittele suupaloiksi.

2) Suikaloi mintunlehdet, sekoita ne melonikuutioiden joukkoon. Voit käyttää lehdet myös kokonaisena. Asettele/kaada tarjoilulautaselle.

3) Murustele päälle fetaa, rouhaise mustapippuria mausteeksi ja lopuksi nosta rucolan lehdet salaatin päälle.

Minttusuklainen mudcake

Idea minttusuklaamutakakkuun tuli suklaamintusta, joka tuoksuu oikeasti minttusuklaakonvehdille 😍

Mutakakku on kyllä jälkkäreissä sellainen klassikoiden klassikko ja aina varma valinta. Se on myös niitä leivonnaisia, joissa gluteenittomien jauhojen käyttö ei aiheuta ongelmia. Ohjeellani saat perusmutakakun jättämällä minttuaromin pois, mutta tällä kertaa halusin rakastamieni After eightien makumaailmaan.

Naapuri antoi minulle kesälahjaksi suklaaminttukasvin tietämättä, että minttusuklaa on aina ollut suursuosikkini 😍. Voi olla, että tätä kakkua pitää leipoa useammankin kerran 😉.

Olen tehnyt minttusuklaamutakakkua myös ilman minttuaromia, käyttämällä pätkiksiä ja tummaa mintulla maustettua suklaata. Noiden ongelma on kuitenkin herkkä paakkuuntuminen sulatettaessa, joten rohkenen sanoa, että minttuöljy on varmempi valinta. Niissä voi olla makueroja, mutta ainakin Dr.Oetkerin versio toimi erinomaisesti. Paistoaika on sellainen, joka riippuu aina vähän myös uunista, mutta kakku saa olla keskiosastaan vähän liikkuva uunista otettaessa.


Minttusuklaamutakakku

N. 6-8:lle

200g tummaa suklaata

150g voita

3 kananmunaa

1/2 dl fariini- tai kookossokeria

1 dl sokeria

2,25 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta esim. Sunnuntai

1-2 rkl kermaa

3-4 tippaa minttuaromia

1) Laita uuni lämpenemään 165°C. Voitele ja jauhota kakkuvuoan alaosa tai vaihtoehtoisesti käytä leivinpaperia.

2) Sulata voi ja suklaa mikroastiassa tai miedolla lämmöllä kattilassa. Sekoita tasaiseksi.

3) Sekoita sokerit ja minttuaromi voi-suklaaseokseen. Vispaa joukkoon kananmunat yksi kerrallaan.

4) Lisää lopuksi jauhot ja kerma ja sekoita taikina tasaiseksi.

5) Kaada vuokaan, paista uunissa keskitasolla n.17-20min. Kakku ei ole tuossa vaiheessa läpikypsä, eikä pidäkään olla. Anna hyytyä ja jäähtyä paiston jälkeen. Pohja kannattaa nostaa vähintään muutamaksi tunniksi jääkaappiin.

Kuorrute

1 dl kuohukermaa

100g tummaa suklaata

Pari tippaa minttuaromia

Lisäksi minttua ja minttusuklaakarkkeja

Tee näin: paloittele suklaa pieniksi paloiksi tai rouhi karkeasti. Kuumenna kerma ja lisää suklaat sen sekaan. Anna seistä minuutti-pari ja sekoita sitten tasaiseksi. Lisää lopuksi minttuaromi.

Nosta mutakakku tarjoilulautaselle ja levitä kuorrute kakun päälle. Anna jäähtyä hyvin (jääkaapissa). Koristele suklaamintulla (tai tavallisella) ja minttusuklaakarkeilla kuten Pätkiksillä.

Tämä saattaa vain kadota lautaselta!

Parsaherkkuja

Klassikko: kermainen parsarisotto

Parsakausi on vielä meneillään, joten päätin koota teille julkaisemiani parsaohjeita. Vähän loppusesongille tämä kyllä meni. Parsasta saa vaikka mitä hyvää! Yksi ikisuosikki on yllä oleva parsarisotto. Linkistä pääset omaan ohjeeseeni.

Aamupalallakin voi herkutella parsatangoilla. Alla olevan kuvan aamiaiscroissant voisi toimia brunssilla tai äitienpäivän herkkuaamiaisena.

Tällä alkaa ihana päivä!

Parsakeitto puolestaan sopii juhlavaksi alkukeitoksi tai kivoilla lisukkeilla pääruuaksikin. Sen oheen voi leipoa esimerkiksi briossileivän. Keiton voi toki tehdä vihreästä tai valkoisesta parsasta, mutta keittoon suosikkini on valkoinen. Nuput ja usein kokonaiset parsatangotkin kypsennän ilman keittämistä. Laitan ne kannelliseen astiaan tai kattilaan, maustan suolalla ja kaadan reilusti kiehuvaa vettä päälle ja jätän kypsymään kannen alle. Näin parsa ei ylipehmene, mikä helposti tapahtuu keittäessä. Tästä kypsennystavasta kerroin ohjeessa, jossa parsan kanssa syödään hasselbackan perunoita ja avokadodippiä. Tuolle aterialle parsat tosin kypsyvät vähintään yhtä helposti uunissa.

Koristelut tekevät juhlan – keitossakin

Näiden parsaruokien lisäksi löydät blogistani yhden tämän kevään suosituimmista ohjeistani: pizza primavera verden, jonka päälle tulee kypsentämättömiä parsalastuja, rucolaa, yrttejä ja mozzarellaa.

Tämä pizza suorastaan juhlii kevättä ja alkavaa kesää!

Lopuksi vielä simppeli ohje parsojen grillaukseen. Parsatangot sopivat monenlaisten grilliherkkujen oheen. Kokeile vaikka kalan ja aiolin kanssa 😊.


Grillatut parsat

4-6:lle lisukkeena

500g vihreää parsaa

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria myllystä

(Parmesaaniraastetta)

1) Leikkaa parsojen kova alaosa pois ja kuori tarvittaessa varren alaosaa. Sivele parsoille kauttaaltaan oliiviöljyä.

2) Grillaa kohtalaisella lämmöllä n. 5-6 minuuttia välillä kääntäen. Parsat saavat jäädä napakoiksi. Ripottele päälle suolaa ja vähän mustapippuria. Nosta tarjolle ja ripottele vielä halutessasi parsoille parmesaaniraastetta.


Linssikeitto – kaksi versiota

Oma lempiarkiruokani 😊

Kaapistani löytyy aina linssejä. Tällä hetkellä punaisia kuivattuna ja kypsinä sekä kuivattuja belugalinssejä. Vihreitä esikypsennettyjä tulee myös käytettyä jonkin verran. Linssikeitto on oma lempiarkiruokani tai lounasevääni. Lapsista se kelpaa tällä hetkellä vain 1/3, joten usein teen tämän itselleni silloin kun muut syövät jotain liharuokaa. Tästä syystä reseptin mitoitus ei ole nyt koko perheelle vaan 2-3:lle 😂. Teen kyllä välillä tuplasatsin ja pakastan valmiita rasiallisia pelastamaan kiireisiä työpäiviä.

Itse en kyllästy linssikeittoon, koska sitä saa helposti varioitua. Jaankin tässä ohjeen italialaistyyppiseen yrttiseen linssikeittoon sekä arabialaistyyppiseen keittoon, jossa on sen keittiön tyypillisiä mausteita kuten jeeraa. Linssit ovat proteiinipitoisia, joten mitään erityisiä lisukkeita kuten raejuustoa ei tarvita. Joskus laitan pinnalle kuitenkin maustamatonta jogurttia tai paahdettuja kikherneitä.

Kevään soisi jo tulevan kunnolla… taidamme jo oikeastaan lähestyä kesää. Taivaalta on kuitenkin edelleen sadellut myös kaikenlaista valkoista, joten lämmittävän keiton ohje on kai siten edelleen ihan ajankohtainen 🙈.


Linssikeitto yrteillä tai arabialaisittain

2-3:lle

Oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

1-2 salottisipulia tai 1 pieni keltasipuli

1 tl pesto arrabbiataa

1 dl paahdettua paprikaa

1 porkkana pieninä paloina

2-3 aurinkokuivattua tomaatin palaa

1 tl suolaa

0,5 tl sokeria

Mustapippuria myllystä

JOKO 1 tl oreganoa, ripaus timjamia sekä n. 10 lehteä tuoretta basilikaa TAI 1 tl savupaprikaa, 0,5 tl korianterijauhetta, ripaus chiliä ja 1 tl jeeraa

2,5 dl kuivattuja punaisia linssejä

8 dl vettä

1-2 tl kasvisfondia

(0,5 tlk esikypsennettyjä punaisia linssejä)

Tuoretta persiljaa

Tee näin:

1) Kuori porkkana sekä sipulit ja pilko kasvikset pieniksi paloiksi.

2) Lorauta oliiviöljyä kattilaan ja kuullota kasviksia keskilämmöllä. Lisää pesto arrabbiata, sokeri, suola ja pippuri sekä kuivamausteet valitsemasi version mukaan.

3) Huuhdo kuivat linssit ja lisää ne kattilaan. Sekoittele hetki ja lisää sitten vesi sekä kasvisfondi.

4) Keitä n.20min.

5) Lisää tuore basilika, jos valitsit yrttiversion. Soseuta keitto, mikäli haluat sileämmän lopputuloksen. Itse soseutan keittoa jonkin verran, mutten pyri supersileään lopputulokseen.

6) Lisää huuhdotut esikypsät linssit, mikäli haluat. Niillä saa kivaa suutuntumaa keittoon.

7) Tarjoile tuoreen persiljasilpun kanssa.

Kukkakaaliwingsit

Terveelliseen viikonloppuherkutteluun

Näitä wingsejä on kommentoitu esim. sanoin: ”hei nämähän ovat parempia kuin kanawingsit”. Terveellisempiä ne ainakin ovat ja kyllähän kukkakaaliwingsit ovat viime vuosina valloittaneet maailmaa. Eli tuskin ne siis pahoja ovat 😄. Itse wingsit ovat vegaaniset, mutta myönnän, että teen yleensä oheen klassisen ’blue cheese’ -dipin aurajuustosta, crème fraîchesta ja mustapippurista.

Jos näitä varten lämmittää uunin niin samalla voi tehdä vaikkapa uunilohkoperunat dippailtavaksi. Uunissa nämä saa helpoiten tehtyä, mutta oma mielipiteeni on, että pannulla paistetut ovat rakenteeltaan kivempia.

Hauskaa viikonloppuherkuttelua kaikille 🙂!


Vegaaniset kukkakaaliwingsit

3-4:lle naposteluun

1 iso kukkakaali

Panerointitaikina:

2,25 dl soijamaitoa

1 rkl rypsiöljyä

1,5 dl vehnäjauhoja

2-3 tl Texas pete kastiketta

1 tl savupaprikajauhetta

1 tl valkosipulijauhetta

0,5 tl juustokuminaa

Suolaa ja mustapippuria

1) Mittaa panerointitaikinan ainekset kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi

2) Pese kukkakaali ja jaa se sopiviksi paloiksi veitsellä ja käsin irroittelemalla.

3) Jos teet wingsit uunissa, kuumenna se 225°C. Voit myös paistaa wingsit öljyssä, jolloin voit hypätä tämän kohdan yli.

4) Kierittele wingsit panerointitaikinassa.

5) Asettele wingsit leivinpaperoidulle uunipellille ja paista n.25 min. Käännä ne noin puolivälissä paistoa. Jos käytät paistinpannua ja rypsiöljyä saat rapeamman lopputuloksen. Tuolloin paista wingsejä keskilämmöllä kaikilta pinnoilta, kunnes ne ovat kypsiä (aina muutama minuutti per puoli).

6) Tarjoile kasvistikkujen ja lempparidippisi kanssa. Texas peteä tai vastaavaa tulista kastiketta voi myös laittaa tarjolle heille, jotka rakastavat poltetta.

Vegaaniset perunanachot

Suomalaiset perunat meksikolaisittain

Sweet Food O’ Mine -bloggaajan Sari Spåran ’Suuri grillauskirja’ on ollut tänä keväänä eniten selailemani keittokirja. Ilman lihaa elävälle oli positiivinen yllätys, miten paljon myös kasvispitoisia ohjeita kirjasta löytyy. Tämän postauksen inspiraationa toimineessa alkuperäisessä (kyseisestä kirjasta löytyvässä) reseptissä oli pekonia ja cheddarkastiketta, mutta tähän mennessä perheeni lihansyöjät eivät ole huomanneet joutuneensa vegeversioinnin uhreiksi.

Tämä lisukeruoka on itse asiassa meidän kaikkien suursuosikki (kiitos Sari!). Saan tässä samalla jaettua ohjeeni vegaaniseen juustokastikkeeseen, jota voitkin sitten käyttää kaikenlaisten meksikolaisherkkujen kanssa. Jos et halua tehdä vegaanista juustokastiketta, voit käyttää Sarin ohjetta tai esim. Old el pason ’Spice mix for cheddar dip’ jauhetta, josta saa kivan kastikkeen.

Tässä ohjeessa melkein kaikkien kasvisten määrä on annettu vaihteluvälillä. Jos haluat enemmän salaattimaisen lisukkeen, valitse isompi määrä. Jos haluat lähinnä väriä koristeeksi niin sitten pienempi määrä 😄.

Mediassa on kerrottu perunan kysynnän hiipuneen koronan vuoksi, kun ravintolat toimivat vain noutopisteinä ja etätyöläiset eivät totuttuun tapaan täytä lounasruokaloita. Tämä resepti voisi olla yksi askel perunan suosion nostatukseen – meksikolainen ruoka kun on kodeissa varsin suosittua. Lapset kommentoivat, että perunoilla tehtynä tätä on sitä paitsi paljon helpompi ja kivempi syödä kuin perinteisenä maissinachoversiona.


Perunanachot

Ohje n.4:lle

6-7 isohkoa perunaa (Nicola tai vastaava)

Oliiviöljyä

Suolaa, pippuria

1,5-2 rkl taco/fajita mausteseosta

1-2 tomaattia

1/2-1 punasipuli (koosta riippuen)

1/2 – 1 tlk kypsiä mustia papuja tai kidneypapuja (1 tlk on n.230g)

1-2 avokadoa

Muutama jalapenosiivu

Tuoretta korianteria

4 limelohkoa

Juustokastiketta (ohje alla)

1) Kuumenna uuni 210-225°C. Pese perunat huolellisesti. Viipaloi haluamasi paksuisiksi siivuiksi ja kierittele öljyssä ja tacomausteessa.

2) Levitä perunat leivinpaperille ja paista keskitasolla 30-45min siivujen paksuudesta riippuen. Itse teen paksuhkoja siivuja ja paistan 210°C 40-45min. Jos haluat rapeampia ja lastumaisia, tee ohuet siivut ja paista kuumemmassa uunissa n.30min.

3) Valmista juustokastike (ohje alla). Pilko tomaatit, avokadot ja hienonna punasipuli ja jalapenosiivut. Huuhtele pavut.

4) Kokoa ruoka tarjoilulautaselle: nostele sille ensin perunat. Lusikoi / kaada päälle juustokastiketta. Ripottele pinnalle kasvikset, pavut ja lopuksi korianterinlehtiä. Asettele reunalle muutama limelohko.

Vegaaninen ”nacho cheese” -kastike

1 prk Kaslink juustonmakuista kaurakermaa

1 tl pimenton dulcea (savupaprikajauhetta)

2 tl taco / fajitamaustetta

(Ripaus chilijauhetta)

0,5 tl valkosipulijauhetta

3 tl maizenaa

Mustapippuria myllystä, suolaa maun mukaan

2 jalapenosiivua hienonnettuna

1) Sekoita kaikki ainekset kattilassa.

2) Kuumenna keskilämmöllä vispilällä sekoitellen, kunnes kastike paksunee sopivasti.

3) Käytä nachoperunoihin tai vaikkapa maissilastujen dippailuun.

Nachopotut 😋