Kuumat perunat

Puolikkaat uuniperunat kasvislisukkeilla – halpaa ja hyvää talviruokaa

Välillä kuulee väitteen, että terveellinen ruoka on tosi kallista. Tosiasiassa liha on kyllä ostoskorissa usein kilohinnaltaan se kallein tuote. Satokauden edulliset tuotteet ja mm. erilaiset pavut auttavat saamaan terveellisestä kasvisruokavaliosta edullisempaa. Satokauden hyödyntäminen on myös yksi ruokamaailman trendeistä. Hinnan kannalta on sitten eri juttu, jos kori on täynnä avokadoja, kasvisproteiinijalosteita ja ulkomaisia superfoodeja.

Instagramissa @fuudia heitti kivan ”tarkanmarkan” ruokahaasteen, johon päätin tarttua. Kasviskeitot ovat toki usein se halvin vaihtoehto, mutta halusin tällä kertaa tehdä jotain kiinteämpää. Annoksen hinnan laskeminen on aina suhteellinen juttu, koska esim. tällä aterialla kevätsipulipussista kului vain n.1/4, mutta toki se koko pussi täytyi ostaa ja loput kuluivat muihin ruokiin. Kuivamausteista, yhdestä valkosipulinkynnestä ja oliiviöljystä laitoin kokonaissummaan lisäyksenä 30snt. Annoksen hinnaksi tuli n.1,35-1,40e niin, että laskin aineksista vain käytetyn osuuden.

Ruokien suunnittelu etukäteen säästää rahan ja ruokahävikin lisäksi aikaa arjen kiireessä. Olen tehnyt viikon ruokalistan jo vuosia ennen ruokaostoksille lähtöä. Tähän sisältyy kuitenkin muutama sudenkuoppa, joihin välillä putoan. Yksi on juuri tuo ylijäävien, mutta suht herkästi pilaantuvien tuotteiden huomiointi muiden päivien aterioihin. Se pitäisi jotenkin saada paremmin huomioitua.

Väsyneenä viikon ruokaostoksista on myös pahimmillaan unohtunut yksi ainesosa useammasta ateriasta (tuossa kohtaa muuten ärsyttää aina kovasti). Yksi sudenkuoppa on myös aika. Ylityöt ja yllättävät menot saattavat pakottaa korvaaman suunnitellun vähän enemmän aikaa vievän aterian purkkihernekeitolla. Tämän vuoksi ymmärrän hyvin heitä, jotka elävät aterioiden suhteen päivä kerrallaan. Päivä kerrallaan tyyli mahdollistaa myös ns. päiväystuotteiden käytön paremmin. Itse en oikein tykkää kauppakäynneistä, mutta olen ajatellut kokeilla päivä-kaksi kerrallaan ateriatarpeiden hankintaa jonkun viikon ajan lähiaikoina.


Uuniperunat kikherneillä ja fetakastikkeella

4 jauhoista perunaa esim. Bellarosa

1 prk Pirkka kikherneitä (käyttövalmiita)

1,5 valkosipulinkynttä

Oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Kastike

200g turkkilaista jogurttia

1-2 kevätsipulin vartta

100g (=1/2 pala) fetaa

Suolaa, pippuria

Ripaus sokeria

0,5 tl kuivattua persiljaa

0,5 valkosipulinkynsi

(1-2tl sitruunamehua)

1) Laita uuni lämpenemään 190°C.

2) Pese perunat ja halkaise ne. Asettele leivinpaperille leikkauspinta ylöspäin. Pirskota päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.

3) Kypsennä uunissa n.50-60min.

4) Valmista kypsymisen aikana kastike. Sekoita jogurttiin mausteet, hienonnettu kevätsipuli ja raasta siihen vähän valkosipulia. Murustele feta päälle ja sekoita. Laita jääkaappiin tekeytymään.

5) Kun perunat ovat lähes valmiita, valuta kikherneistä liemi. Raasta / purista valkosipulinkynsi. Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä ja paista kikherneitä ja valkosipulia hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.

6) Tarjoa perunat lisukkeiden kanssa.


Advertisement

Taivaalliset blinit

Kuohkeat blinit suolaisine lisukkeineen ovat kyllä talven parhaita herkkuja

Aurinko on välillä näyttäytynyt ja jotenkin koen jo aistivani päivän pitenevän. Nyt onkin hyvä aika tehdä ilmeisesti aikoinaan aurinkojumalalle Jarilolle omistettuja slaavilaisia blinejä. Jos olen oikein ymmärtänyt blini viittaa venäläiseen myllyä tarkoittavaan sanaan ’mlin’. Omien blinieni jauhot ovat peräisin gluteenittomalta myllyltä 😄. Koska ohje löytyy vanhemmasta reseptikirjastani ja vielä alkusivuilta, olen käyttänyt ohjetta arviolta 16-17 vuotta. Tästä ohjeesta tuli kerralla sen verran hyvä, ettei ole tarvinnut muutella matkan varrella.

Perinteisesti blinien kanssa on tarjolla kalaherkkuja, mutta kasvissyöjälle on koottavissa ihan yhtä herkulliset lisukkeet! Tällä kertaa asettelin blinien ympärille Herkkumaan maustekurkkua kuutioituna, etikkapunajuurta, omatekoista sienisalaattia ja hapankaalta. Päälle nostin retiisinversoja ja hapankermaa punasipulisilpun kanssa. Oli kyllä hyvää, erityisesti kun kaikkea sai osumaan samaan haarukalliseen 😋. Joulupöydän lisäksi juuri bliniaika on syy, miksi etsin karvarouskuja ja haapasieniä metsistä syksyisin. Blini ❤ sienisalaatti!

Ravintolassa blineistä saa usein maksaa aika paljon, mutta kotona pääsee paljon halvemmalla. Omasta mielestäni blinit ovat myös helppoja tehdä. Taikina vaan pitää muistaa laittaa tekeytymään riittävän ajoissa. Parasta blinit on nauttia ihanien ihmisten seurassa – blinijuhlia järjestämään siis 😘


Blinit

Ohje 4-6:lle

3 dl kädenlämpöistä maitoa

1/3 hiivapala

3 dl tattarijauhoja

1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

Tekeytymisen jälkeen lisätään:

2 dl kuumaa maitoa

2 keltuaista

1,5 tl suolaa

1 dl gluteenitonta olutta

2 valkuaista vaahdotettuna

Voita paistamiseen

1) Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva sen joukkoon vispilällä.

2) Mittaa joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho esim. lautasella ja jätä huoneenlämpöön 3-4 tunniksi.

3) Tekeytymisen jälkeen sekoita taikinaan 2 dl kuumaa maitoa.

4) Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Keltuaiset voit sekoittaa taikinaan, mutta valkuaiset tulee vaahdottaa kuohkeiksi vatkaimella.

5) Lisää taikinaan suola ja olut, sekoita. Lopuksi sekoita taikinaan valkuaisvaahto.

6) Paista blini/lettupannulla voissa kullanruskeiksi ja rapeapintaisiksi.

Tarjoa lempilisukkeittesi kanssa ja nauti hyvässä seurassa 🧡


Aasialaiset wrapit

Crispy tofua, aasialaista kurkkusalaattia, avokadokastiketta ja punasipulia tortillan täytteeksi
Juuri nyt reissaan Aasiassa, mutta tämä tältä reunalta maailmaa vaikutteita ottanut annos tuli tehtyä kotona vielä matkahaavevaiheessa ollessani. Yksi lempparilisukkeeni aasialaisille aterioille on kirpeä chilillä, mintulla ja korianterilla maustettu kurkkusalaatti, jota kuvassakin näkyy. Tämä annos syntyi, kun lapset halusivat tortillaa ja minä aasialaista ruokaa 😂. Crispy tofun sijaan täytteeksi sopivat mainiosti myös leivitetyt kalapalat.

Thaimaassa parasta ruokaa on mielestäni hyvästä katuruokakojusta ostettu pad thai. Söin pari päivää sitten yhden elämäni parhaista ja maksoin siitä n.2e 😋. Täällä on vaikea kulkea minnekään huomaamatta joka paikassa jotain syötävää – vähintään tuoretta ananasta tai mangosmoothieta tulee hankittua koko ajan.

Vaikka elämäni paras pad thai olikin kojusta ruokatorilta ostettu, oli koristeisiin panostettu.
Eksyin vähän alkuperäisestä aiheesta, pad thain ohjeen lupaan jakaa myöhemmin. Alla ohje wrappeihin. Lähetän auringonsäteitä täältä kaukaa 🧡.

Wrapit crispy tofulla ja aasialainen kurkkusalaatti


4 tortillalettua

1 pkt kiinteää tofua (kotimaista)
1 rkl hoisin kastiketta
1,5 rkl soijaa
1 valkosipulinkynsi raastettuna
n. 1,5 dl (gluteenittomia) korppujauhoja
(1 rkl ravintohiivahiutaleita tai seesaminsiemeniä)
Mustapippuria
Rypsiöljyä paistamiseen

1) Puristele tofusta ylimääräinen neste rikkomatta sitä. Voit myös kääriä sen puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen ja laittaa parin lautasen alle ”valumaan” hetkeksi. Voit valmistaa tällä aikaa kurkkusalaatin.

2) Pilko tofu kuutioiksi (n. 2x2cm).

3) Sekoita marinadin ainekset (soija, hoisin ja valkosipuli) keskenään ja pyörittele tofukuutiot siihen. Anna maustua hetki.

4) Mausta korppujauhot mustapippurilla ja halutessasi ravintohiivahiutaleilla tai seesaminsiemenillä. Leivitä tofupalat.

5) Paista tofupalat rapeapintaiseksi reilussa rypsiöljyssä.

Aasialainen kurkkusalaatti

1 pienehkö kurkku kuorittuna
0,5-1 (mieto) punainen chili
1 kevätsipulinvarsi
6-7 mintunlehteä
Pieni kourallinen korianterin lehtiä

0,5 dl soijaa
1 rkl riisiviinietikkaa
0,5-1 tl sokeria

1) Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi esim. juustohöylää käyttäen. Hienonna kevätsipuli.

2) Poista chilin siemenet ja vaaleat osat, joissa siemenet ovat kiinni. Leikkaa ohuiksi siivuiksi. Leikkaa myös mintunlehdet ohuiksi suikaleiksi.

3) Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

4) Laita kurkut, chili, kevätsipuli ja yrtit kulhoon. Kaada päälle kastike ja sekoita ainekset hyvin. Anna maustua hetki viileässä.

Avokadokastikkeelle löytyy ohje aiemmasta postauksesta. Sitruunamehu kannattaa kuitenkin vaihtaa tässä ruuassa limemehuun. Lisukkeiksi sopii myös punasipuli ja korianteri sekä esim. seesamöljyllä maustettu punakaaliraaste 😊.


Maa-artisokkarisotto

Syksyn herkkuja: maa-artisokkarisotto, punajuurta ja keltajuurta, suppilovahveroita ja punaviinikastike

Joko olet ehtinyt aarrejahtiin sienimetsään? Vielä ehtii, ainakin suppiksia keräämään. Toinen aarrejahti voi tapahtua vihannesosastolla, missä on tällä hetkellä aivan ihania värikkäitä juureksia ja kaaleja. Harmaa ja vettä valuva taivas kaipaa värejä vastapainokseen 😉.

Maa-artisokan maussa tiivistyy syksy. Yleensä teen siitä keittoa, mutta nyt teki mieli kokeilla jotain uutta. Ajattelin ensin keittää sen kuutioina risottoon, mutta sitten tuli mieleen tämä kermaisempi tapa. 7 ruokailijan (myös lapsia joukossa) mielipide oli, että toimii loistavasti 😊.


Maa-artisokkarisotto

Ohje n.4:lle

Maa-artisokkasose:

3-4 maa-artisokkaa

1 valkosipulinkynsi

Suolaa, mustapippuria

0,5 tl sokeria

2 rkl sitruunamehua

Vettä

1 prk Arla Fraîchekermaa

1) Tee ensin sose. Kuori ja pilko maa-artisokat ja valkosipulinkynsi.

2) Laita kasvikset kattilaan ja lisää sitruunamehu, n.5dl vettä, sokeri sekä suolaa ja mustapippuria myllystä.

3) Keitä kannen alla niin, että maa-artisokkapalat pehmenevät.

4) Jos keitinvettä on vielä reilusti kaada osa pois. Itselläni sitä oli enää tilkka ja jätin sen soseeseen. Lisää Fraîchekerma ja soseuta. Laita sose sivuun odottamaan.

Risotto:

Oliiviöljyä

1-2 salottisipulia

1-2 valkosipulinkynttä

Timjamia maun mukaan / n.0,5tl

3 dl risottoriisiä (Arborio)

1 dl valkoviiniä

Kasvislientä (n.8-10 dl)

Mustapippuria myllystä

25 g voita

Maa-artisokkasose

1-1,5 dl parmesaaniraastetta

1) Hienonna sipulit ja kuullota niitä oliiviöljyssä. Lisää timjamia ja riisi, kuullota vielä hetki.

2) Lisää mustapippuria, valkoviini, 2dl kasvislientä ja sekoittele.

4) Lisää (kuumaa) kasvislientä n.1,5dl kerrallaan, kunnes edellinen neste on lähes imeytynyt. Keitä miedolla keskilämmöllä ja sekoittele risottoa koko ajan. Tähän menee n.14-18min riisilajista riippuen.

5) Sekoita risottoon voi, maa-artisokkasose ja parmesaaniraaste.

6) Maista onko riisi riittävän kypsää ja onko suolaa ja pippuria riittävästi. Valmis risotto on hieman löysää: lisää vähän kasvislientä, jos tarvitsee.

Kuvassa näkyvät maa-artisokkasipsit on valmistettu yksinkertaisesti paistinpannulla rypsiöljyssä paistamalla. Kuivasin sipsit talouspaperin päällä ja ripottelin päälle suolaa. Ne sopivat risottoon täydellisesti.


Tortillakulhot paputäytteellä

Meksikolainen ruoka taipuu moneen. Tässä reseptissä taivuttelin sitä kirjaimellisesti tehdessäni tortillaletuista syötäviä kulhoja ja tulihan noita avokadosiivujakin rullattua ruusuiksi. Helpommalla pääsee toki, jos näillä aineksilla pyöräyttää vaan vaikka burritot – yhtä maukkaita nekin ovat. Itse saan hyvää mieltä, kun käytän luovuutta ruokaan ja näpertelen siitä kaikenlaista. Joskus kiireessä ei ehdi eikä jaksa, mutta usein pyrin arjessakin vähän koristelemaan annoksia. Aina se ei tarvitse muuta kuin pari yrtin lehteä.

Jos muuten kaipaa ekologista astiaa juhliin, niin tällainen syötävä kulho on muuten hyvä vaihtoehto! Toki nykyään löytyy valmiitakin ”stand and stuff” -tyyppisiä, jotka voi vaan rapeuttaa uunissa liian nopean vettymisen estämiseksi. Santsikierroksia nämä toki huonosti kestävät…


Tortillakulhot

4kpl vehnätortilloja

Oliiviöljyä

Esim. Teema-kulhoja / muita uuninkestäviä kulhoja

1) Jos tortillat vaikuttavat herkästi halkeavilta, mikrota niitä hetki.

2) Sipaise ”muottikulhojen” pohjat oliiviöljyllä. Paina tortilla kulhon sisään niin että saat siitä kulhon mallisen. Tee näin kaikille letuille.

3) Laita 200°C uuniin 8-10 minuutiksi. Poista sitten muottina olleet kulhot ja paista vielä irrallaan n. 3-5 min, jotta kulhosta tulee kauttaaltaan rapeampi. Voit myös kääntää ne loppupaiston ajaksi pohjat ylöspäin.

Tortillakulhojen valmistusta

Paputäyte (n.4:lle)

1 keltainen paprika

1 punainen paprika

Jalapenosiivuja maun (ja tulisuuden) mukaan + 1rkl lientä purkista

2 salottisipulia

2-3 valkosipulinkynttä

Oliiviöljyä

1/2 pss Old el Paso Smoky Fajita -mausteseosta

Suolaa, mustapippuria myllystä

0,5 tl sokeria

2 dl (pieni prk) paseerattua tomaattia

1 dl salsaa

N. 1 dl vettä

1 prk (230g) Pirkan papusekoitusta

1/2 prk (n.100g) kypsiä punaisia linssejä

1/2 limen mehu

1) Pilko paprikat pieniksi kuutioiksi ja hienonna sipulit ja jalapenosiivut.

2) Kuullota kasviksia oliiviöljyssä pannulla. Lisää mausteet ja sekoita.

3) Lisää pannulle salsa, paseerattu tomaattisose ja vähän vettä. Keitä miedolla lämmöllä n. 5-10 minuuttia.

4) Huuhtele kypsät pavut ja linssit ja lisää ne pannulle. Purista joukkoon limemehu. Sekoita ja keittele muutama minuutti. Jaa tortillakulhoihin tai tarjoa perinteiseen tapaan meksikolaisen ruuan täytteenä.

Lisukkeiksi sopivat avokado (ihan kuutioinakin toimii 😅), nachot, minitomaatit ja kaurafraîche / crème fraîche 😊

Halloumipastan turvin arkeen

Rautaa arkeen lehtikaali-halloumipastasta

Lomat ohi ja koululaiset koulussa. Vähemmän vapaa-aikaa, enemmän muistettavaa, mutta toisaalta rytmiä ja kivoja harrastuksia. Kuten kaikessa, tässäkin on hyvät ja huonot puolensa. Olen pyrkinyt tekemään arjesta nautittavaa, koska sitähän aika iso osa elämästä on. En pysty elämään vain parin viikon lomaa odottaen, vaikka toki lomat usein ihania ovat.

Mistä sitten nautintoa arkeen ja voimaa jaksaa säpäkän sähköisessä tietotulvassa ja suorituspaineessa? Ruoka on tähän yksi hyvä vastaus – se tarjoaa energiaa ja makunautintoja sekä yhdessäoloa perheen tai ystävien kanssa. Toinen, minkä uskon tekevän arjesta parempaa on kliseinen ”do what you love”. Usein tulee ajateltua, että on niin väsynyt, ettei jaksa edes niitä kivoja juttuja. Sitä kynnystä olen viime vuodet pyrkinyt tietoisesti ylittämään. Yleensä toimii, hymy löytää kasvoille ja taas jaksaa. Toki joskus on syytä ihan levätä arjen pyörteissä. Voimia kaikille arkeen, muistetaan miten kivalta kynttilät näyttää pimenevissä illoissa 😉.


Halloumi-lehtikaalipasta

Ohje 2-3:lle

200g halloumia

100-150g lehtikaalta

1/2 sitruuna

1-2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

Hieman timjamia (tuoretta tai kuivattua)

Suolaa, mustapippuria

Oliiviöljyä

2dl ruokakermaa

Lisäksi haluamaasi pastaa pakkauksen ohjeen mukaan keitettynä sekä halutessasi lehtipersiljaa pastan päälle.

1) Pese lehtikaalit ja poista niiden kovat lehtiruodit. Pilko vihreät osat.

2) Hienonna salottisipuli(t) ja valkosipulinkynnet. Raasta sitruunan kuori n. puolikkaasta sitruunasta.

3) Kuutioi halloumi ja paista se kuivalla pannulla rapeapintaiseksi eli ruskeapilkulliseksi. Laita sivuun odottamaan.

4) Kuullota/pehmennä sipuleita, lehtikaalisilppua ja sitruunankuoriraastetta oliiviöljyssä keskilämmöllä parin minuutin ajan.

5) Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää 1/2 sitruunan mehu ja sekoittele hetki.

6) Lisää kerma ja anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä kunnes se hieman sakeutuu. Kääntele lävikössä valutettu pasta joukkoon ja lisää sekaan paistetut halloumikuutiot. Koristele halutessasi persiljalla 😊.

P.s. tällä ohjeella tulee hyvin sitruunaista, jos haluat sen makua vähemmän laita vain 1/4 sitruunan kuori ja mehu.

Savustetut porkkanat ja papupyre

Kesäinen falafelannos savuporkkanoilla, papupyreellä ja vegaanisella sitruunamajoneesilla

Falafeleihin en varmaan tule koskaan jakamaan ohjetta, koska Viimeistä murua myöten Saaran falafelit ovat niin hyviä. Sitä ohjetta suosittelen muillekin. Vinkki: joskus teen ne vohveliraudalla, niin välttyy pyörittelemästä palleroita hieman murenevasta massasta. Kuvan falafelit ovat puolikkaat pienestä falafelpihvistä. Muotoja on siis monia 😊.

Kalan savustus on monelle tuttua ja uusien perunoiden savustus on ollut lehtien sivuilla jo parina kesänä. Myös porkkanoita voi savustaa. Papupyreen makuinnottajana toimi hummus, tämä oma lisukkeeni tosin on lämmin. Jotta annos lähenisi vähän fine diningia tein siihen vielä persiljaöljyä koristeeksi ja makua antamaan. Tämä ei nyt sitten ole pikaruokaa, mutta hyvää senkin edestä 😘. Ja tässä ateriassa on oikein reilusti hyviä kasvikunnan proteiineja!


Savustetut porkkanat

Ohje 4:lle

6 (uuden sadon) porkkanaa

Vettä

Suolaa, mustapippuria

Oliiviöljyä

1 tl vaaleaa siirappia

Savustin ja puruja

1) Keitä ensin porkkanoita hetki (n.8 min) vedessä, ne saavat jäädä vähän al dente.

2) Savusta porkkanoita ritilällä 10-15min. Leikkaa ne haluamasi mallisiksi paloiksi esim. vinosti poikki kuten kuvassa.

3) Paista savustettuja porkkanoita vielä hetki paistinpannulla ja mausta ne lopuksi suolalla, mustapippurilla ja siirapilla (tai hunajalla -huom! tuolloin annos ei ole vegaaninen).

Papupyre

Ohje 4:lle

2 salottisipulia

2-3 valkosipulinkynttä

2-3 rkl oliiviöljyä

2 tlk 380g/230g papuja (kypsiä), itse käytin 1 tlk isoja valkoisia papuja ja 1tlk Pirkan papusekoitusta

3-4dl vettä

1 rkl tahinia

(1-2 tl kasvisfondia)

0,5 dl sitruunamehua

Suolaa, mustapippuria myllystä

Ripaus jeeraa

Ripaus sokeria

2,5dl (1prk) kaurakermaa esim. Kaslink paahdetun sipulin makuinen (jos et halua vegaanista voit käyttää ruokakermaa)

(1 rkl voita, jätä pois jos teet vegaanisena)

1) Hienonna sipulit ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää kattilaan pavut, vesi ja kasvisfondi, jos käytät sitä. Keitä pari minuuttia.

2) Lisää keitokseen sitruunamehu, tahini ja mausteet. Jos käytit fondia, huomioi se suolan määrässä.

3) Kaada joukkoon kaurakerma ja kiehauta vielä. Soseuta sitten seos sauvasekoittimella sileäksi. Lisää hieman vettä, jos pyree on liian paksua. Maista ja lisää vielä tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Persiljaöljy

N. 0,5dl (lehti)persiljaa kevyesti hienonnettuna

0,5dl oliiviöljyä

0,5tl suolaa

Hiero ainekset sekaisin morttelissa niin, että persiljasta irtoaa hyvin makua tai surauta sekaisin sauvasekoittimella.

Vegaaninen sitruunamajoneesi

1 dl makeuttamatonta soijamaitoa

1 rkl sitruunamehua

N. 2 dl rypsiöljyä

0,5 tl suolaa

Pari kierrosta mustapippuria myllystä

1) Sekoita soijamaito ja sitruunamehu sauvasekoittimella.

2) Lisää rypsiöljy ohuena nauhana koko ajan sauvasekoitin käynnissä, kunnes saat haluamasi paksuista majoneesia.

3) Mausta suolalla ja pippurilla, lisää vielä loraus sitruunamehua, jos haluat enemmän sitruunan makua.

Sitten vaan kootaan annos ja herkutellaan 🧡

Yrttikoristeena lehtipersiljaa

Paras pastaohjeeni

Kaikenlaisia hittipastoja tulee ja niitä on ihana testailla. Oma ja perheeni suosikki on kuitenkin edelleen punainen paprikainen linssipasta. Tämä on nopea ja helppo ja siten täydellinen arkiruoka. Muista ostaa esikypsennettyjä linssejä – kuivatuista tämä ei oikein onnistu. Vegaanisen tästä saa helposti käyttämällä kaurakermaa ja jättämällä parmesaanin pois ohjeesta.

Jotenkin muuten tuntuu, että jaan joko leivonnaisia tai nopeita arkiruokia 😂. Kaipa tämä oma elämän ruuhkavaihe näkyy näissä nopeissa pastoissa. Huomaan myös, että aikeeni kirjoitella muusta kuin ruuasta ei ole vielä toteutunut. Ruokakuvat otan minuuteissa ja nykyään pääosin ihan aidon arjen keskellä. Tuo aitous on toki kiva, mutta välillä jää harmittamaan, kun ei ole aikaa odotella aurinkoa pilven takaa tuomaan luonnonvaloa tai asetella yrttejä nätimmin. Täytynee tyytyä (tässäkin) siihen, että tekee parhaansa annetuilla (aika)resursseilla. Onneksi edes maku ruuassa voi tuoda elämään sitä kuuluisaa täydellisyyttä 😉


Punainen linssipasta

Ohje 3-4:lle

1rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli silputtuna
2 valkosipulin kynttä silputtuna
2-3 grillipaprikasiivua silputtuna (Royal säilykkeestä n.1/3 purkkia)
1-2tl arrabbiata pestoa esim. Pirkka
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja
Suolaa, mustapippuria, ripaus sokeria
0,5tl oreganoa
2rkl mantelijauhetta (ei pakollinen, sakeuttaa)
2dl ruokakermaa / kaurakermaa
1,5-2dl vettä
Pieni kourallinen tuoretta basilikaa
1pkt kypsiä punaisia linssejä (380/230g)
3rkl parmesaaniraastetta

Lisäksi haluamaasi pastaa keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan.

Kuullota sipulit, pesto, paprikat ja aurinkokuivatut tomaatit oliiviöljyssä. Lisää mausteet, mantelijauho, kerma ja n.1,5dl vettä.

Kiehauta, lisää basilikan lehdet ja sekoita sauvasekoittimella sileäksi. Lisää 1pkt huuhdeltuja linssejä sekä parmesaaniraaste mikäli käytät sitä ja kuumenna kuplivaksi. Lisää hieman vettä jos kastike on liian paksua.

Tarjoa pastan kanssa ja nauti kiireettömästi, vaikka olisikin kiire ❤

Flatbreadit grillissä

Grilliherkkujen aika!

Tänä vuonna aurinkoinen sää kutsui grillaamaan jo tavallista aikaisemmin. Kun kysyin perheeltä, mitä grillattaisiin tuli vastaus heti: niitä ohuita leipiä. Flatbreadit ovatkin mitä parhainta grillattavaa, koska erilaisin päällystein niistä saa kaikkien makuun sopivaa syötävää. Meillä ehdoton suosikki on hummuksella ja nektariinisiivuilla sekä kevätsipulilla kuorrutettu versio. Kuvan leivällä on päällään lisäksi marinoituja ja grillattuja herkkusieni- sekä kesäkurpitsaviipaleita. Proteiinit tähän hyvän mielen herkkuun tuovat kikherneet, mutta esim. grillattu tofu tai halloumi sopivat niiden tilalle erinomaisesti. Kokeile vaikka vappuherkkuna!


Grillatut flatbreadit

Ohje 4:lle, 8 ohutleipää

2,25 dl vettä

3 tl kuivahiivaa tai 1/3 hiivapala

3 rkl oliiviöljyä tai rypsiöljyä

0,75 tl suolaa

Noin 5,5 dl vehnäjauhoja + jauhoja kaulitsemiseen

Rypsiöljyä leipien pinnan / parilan voiteluun

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää 2dl jauhoista, öljy ja suola. Jos käytät kuivahiivaa lämmitä vettä hieman enemmän ja lisää kuivahiiva ensimmäisten jauhomitallisten kanssa. Lisää loput jauhot joukkoon vähitellen alustaen, kunnes saat taikinan joka irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho liinalla ja anna kohota n.30min tai kunnes taikina on noussut kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina 8 osaan ja kaulitse jauhotetulla alustalla ovaalin muotoisia leipiä, paksuus n.0,5cm.

Kuumenna grilli tai parilapannu, voitele joko parilaa tai leipien pintaa kevyesti rypsiöljyllä ja paista molempia puolia n.2min ajan. Tiedät leivän olevan valmis käännettäväksi, kun se on kohoillut hieman ja alapinnassa on parilan tummat raidat.

Täytteet

4 nektariinia viipaleina

1 prk = 275g hummusta esim. Sevan (tai omatekoista)

2 kevätsipulinvartta renkaina

1/2 kesäkurpitsa ohuina viipaleina

8 herkkusientä viipaleina

1 valkosipulinkynsi murskattuna

1 pieni prk kypsiä kikherneitä

Tuoretta lehtipersiljaa

Viipaloi kasvikset, grillaa kesäkurpitsat sekä sienet ja halutessasi myös nektariinit. Mausta kasvikset grillatessa oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja halutessasi valkosipulilla. Voitele valmiit leivät hummuksella, levitä päälle grillattuja kasviksia ja nektariinipaloja ja ripottele päälle persiljaa sekä kevätsipulia.

Bataatti-linssicurry

20190313163457_img_11148235472366951934622.jpg

Varsinkin kylminä päivinä aasialaiset curryt lämmittävät kehoa ja mieltä. Tämän curryn pohjana olevan tahnan kehittelyn jälkeen meillä on syöty erilaisia versioita kasviksilla ja kalalla – vielä ei ole kukaan viidestä kyllästynyt. Chilin kanssa kannattaa olla varovainen, jos polte ei ole mieleen, jos taas tykkäät hehkua niin laita vähän reilummin tai tulisempaa lajiketta 🌶.


Bataatti-linssicurry 4:lle

1 bataatti n.600g
2 salottisipulia
1rkl rypsiöljyä
1tlk kookosmaitoa
1 kaffirlimen lehti
230g esikeitettyjä punaisia linssejä (esim. Pirkka)

Currytahna:

1/2 punainen paprika
1/2 punainen (mieto) chili
2 isoa valkosipulinkynttä
1/2 dl tuoretta korianteria 🍃
1,5 rkl inkivääritahnaa
1 prk tomaattipyrettä
1 tl sitruunaruohotahnaa
3 rkl suolapähkinöitä
1 tl kookossokeria

Aloita kuorimalla bataatti ja leikkaamalla se 3x3cm kuutioiksi. Laita kuutiot paperoidulle uunipellille, mausta kevyesti suolalla ja pippurilla ja kypsennä 200°C:ssa 20-25 minuuttia.

Tahnaa varten sekoita ainekset sauvasekoittimella/ blenderissä tai huhmareella.

Hienonna lisäksi 2 salottisipulia.

Sitten pääsetkin valmistamaan curryn! Kuumenna kasari ja kuullota currytahna ja silputut salotit rypsiöljyssä. Lisää kookosmaito, murskattu kaffirlimen lehti ja limemehu. Keitä miedolla lämmöllä n.15min kunnes kastike paksuuntuu. Lisää huuhdellut linssit ja kypsät bataattikuutiot, kuumenna kuplivaksi. Koristeluun sopii korianteri. Tarjoa esim. riisin kanssa.

20190313163202_img_11095241861250421680947.jpg
Linssit ovat kasvissyöjän jauhelihaa – niistä saa kaikkea!