Herkullisin gluteeniton toscakakku

Helppo, pehmeä ja herkullinen toscakakku

Talven leivontasesonki starttaa oikeastaan isänpäivästä, jota juhlitaan viikonloppuna. Se tarkoittaa ehkäpä vähän tuhdimpia herkkuja ja mausteisempia makuja. Itse ajattelin leipoa tätä kakkua, vaikkei oma isä sitä pääsekään syömään. Tiedän, että iskä tykkäisi kyllä! Tätä voi leipoa tähän viikonloppuun ja toki muutenkin myös lasten kanssa, koska ohje on mallia sekoita ainekset – ei kananmunien erottelua, ei monenlaisia vaahtoja ja haastavia vaiheita 😄.

Saa leivonta toki välillä olla haastavaakin ja tykkään muussakin elämässä haasteista. Välillä tosin on tuntunut, että vähempikin riittäisi. Viime aikoina on onneksi löytynyt tasapaino – teen paljon kaikkea mitä rakastan niin töissä kuin kotona, mutta tätäkin kirjoitan sohvalla loikoillen. Olkoon tämä helppo toscakakku yksi symboli sille, että vähemmälläkin voi syntyä ihan riittävän täydellistä.

Ja vielä se tärkein: onnea kaikki isät, papat ja bonusisät! Olkoon päivänne täysi halauksista ja herkuista 💛


Gluteeniton toscakakku

Ohje (pyöreään tavalliseen piirakkavuokaan)

1 dl sokeria

0,5 dl fariini- tai kookossokeria

3,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim Sunnuntai)

0,5 tl ruokasoodaa

1,5 tl leivinjauhetta

1,5 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

2 dl kermaviiliä tai piimää

100 g voita tai margariinia sulatettuna

1) Laita uuni lämpiämään 200°C.

2) Sekoita kuivat aineet keskenään.

3) Lisää kaikki nestemäiset aineet kuivien päälle ja sekoita tasaiseksi.

4) Levitä taikina piirakkavuokaan ja paista 17-20min. Valmista sillä aikaa kuorrute.

Pinnalle

50 g voita

3 rkl tummaa siirappia

1 dl sokeria

0,75 dl kuohukermaa

2 tl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

1 pieni pussi (50g) mantelilastuja

0,5 pss (40g) mantelirouhetta

1) Sekoita muut ainekset paitsi mantelit kattilassa ja kuumenna kuplivaksi.

2)Lisää mantelit ja keitä miedolla lämmöllä n.8-10min kunnes toscakuorrute sakenee.

3) Kaada kuorrute esipaistetun pohjan päälle ja laita vielä uuniin 8-10min 200°C.

Advertisement

Vaniljainen raparperipiirakka

Kevätkukkia gluteenittomassa raparperipiirakassa

Raparperi on noussut isoine lehtineen aloittamaan satokautta! Somessa näkyy myös korvasieniä ja hortoilijoiden vihreitä löytöjä. Aiemmin jakamani piirakkaohje ’raparperitaivas’ onkin jo ollut kovassa käytössä. Toivottavasti se on maistunut kokeilijoille 😊. Vaihtelun vuoksi päätin kehittää reseptin myös toisenlaiseen raparperipiirakkaan ja tässä se nyt tulee. Lisäksi blogista löytyy raparperiohjeet muffineihin ja raikkaaseen kesäjuomaan.

Tämän pohja on gluteenittomana leivottuna varsin mureneva, mutta maukasta piirakka on silti. Vehnäjauhoilla pohja ei murene niin helposti, mutta jos käytät niitä alenna määrää rippusen, esim. 2,5dl. Kuvioita voi ideoida vaikka minkälaisia, geometrisiä tai sitten voi unohtaa taiteilun ja heitellä raparperit piirakkaan perinteisinä paloina. Itsehän toki tykkään taiteilla aina kun mahdollista 😂


Vaniljainen raparperipiirakka (gluteeniton)

Tavalliseen pyöreään piirasvuokaan

Pohja:

100g voita pehmeänä

1 dl sokeria

1 kananmuna

2,75 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Sunnuntai)

1 tl leivinjauhetta

1,5 tl vaniljasokeria

Täyte:

3-4 raparperin vartta

1 prk (200g) kermaviiliä

1 kananmuna

Vajaa 1 dl sokeria

1,5 tl vaniljasokeria

1 rkl vaniljakreemijauhetta (ei pakollinen)

Tee näin:

1) Laita uuni lämpenemään 200°C.

2) Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.

3) Levitä taikina lusikan tai nuolijan avulla piirasvuoan pohjalle ja ohuelti myös reunoille, niin että täytteelle jää syvennys.

4) Valmista täyte: Sekoita kermaviili ja kananmuna sekä sokerit ja vaniljakreemijauhe kulhossa. Kaada taikinapohjan päälle. Vaniljakreemijauhe ei ole pakollinen, mutta parantaa täytteen hyytymistä ja raparperikuvio pysyy paremmin paikallaan.

5) Pese raparperit ja pilko punaiset-punavihreät osat viistosti samankokoisiksi (n.2,5cm). Vihreistä osista voi tehdä viipaleita haluamallaan tavalla. Asettele palat täytteen päälle.

6) Paista 30-32 min. Anna jäähtyä huoneenlämmössä niin, että täyte hyytyy kunnolla. Hyvää sellaisenaan, mutta kyllä jäätelöpallo tai vaniljakastike kyljessä toki toimii.

Keväisiä herkkuhetkiä!

Vadelmainen kääretorttu

Gluteeniton ja helppo ystävänpäiväleivonnainen – ja ystävänpäivähän on vaikka joka päivä eikö niin 💕?

Tämä herkku syntyi käden käänteessä, kun nuorimmainen yhtenä päivänä ilmoitti, että haluaa leipoa. Tärkein kriteeri leipomukselle oli, että pinnalle saa tomuttaa tomusokeria 😂. Vadelmaa on tässä herkussa monessa muodossa. Täytteessä on vadelmatuorejuustoa ja itsekerättyjä villivadelmia pakkasesta. Pinnalle 10v koristelijamestari ripotteli kuivattuja vadelmia ja oheen laitettiin vielä tuoreita pensasvadelmia.

Pohja on gluteeniton. Täytyy myöntää, että leivon nykyään kääretortut aina gluteenittomana vaikkei edes olisi tarve. Niin ne nimittäin onnistuvat varmemmin kuin vehnällä.

Vinkki leivinpaperin voiteluun rypsiöljyllä on saatu ystävältä vuosia sitten. Yksi parhaista leivontavinkeistä ikinä! Reseptien ja vinkkien jakamisen lisäksi on kyllä ihanaa jakaa ystävän kanssa herkku tai kerääntyä yhteen ruokia notkuvan pöydän ääreen. Siinä ilot ja murheet jakaen maailmastakin tulee parempi paikka. Hyvää Ystävänpäivää kaikille 💕.


Gluteeniton vadelmakääretorttu

Pohja

4 munaa

1,5 dl hienoa sokeria

1 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Sunnuntai vaalea) tai perunajauhoa

2,5 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1-2 tl rypsiöljyä (leivinpaperin päälle)

1) Laita uuni lämpenemään 200°C.

2) Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

3) Yhdistä jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi varovasti käännellen.

4) Leivinpaperoi syvä uunipelti ja levitä sille pieni määrä rypsiöljyä. Levitä taikina päälle.

5) Paista noin 10min. Kumoa kääretorttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Poista paistopaperi.

6) Kun pohja on jäähtynyt levitä sille täyte ja kääri tasaiseksi tiiviiksi rullaksi.

7) Anna tekeytyä jääkaapissa leivinpaperiin käärittynä 1-2h.

Täyte

2 dl kuohukermaa

200g Viola vadelmatuorejuustoa

3-4 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

N. 1,5 dl kotimaisia pakastevadelmia (jos puutarha niin rouhi hieman pienemmiksi)

1) Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Vatkaa tasaiseksi.

2) Vatkaa vielä joukkoon kohmeiset vadelmat.

Koristeluun voi käyttää tomusokeria, tomusokeri-vesiseosta ja vadelmia missä muodossa keksiikään. Koristelu ei kuitenkaan ole välttämätön, tämä kyllä häviää lautaselta nopeasti ilman sitäkin 😉.

Banaanileipä, joka on oikeasti kakku

Tällä kakulla saa kardemumman ja kanelin tuoksua kotiin

Banana bread kuulostaa banaanileivältä ja leipä puolestaan tuo mieleen ensimmäisenä jotain suolaista ja jopa terveellistä. Olenkin miettinyt, ovatko jenkit nimenneet tämän hämäävästi herkutellakseen kakulla niinä hetkinä, kun me muut tyydymme järsimään ruisleipää? No, tuskin, veikkaan tuon leipävuokamuodon olevan ainakin osin sanavalinnan syynä. Ja saa tätä joka tapauksessa syödä ilman tunnontuskia, mitenkään hirveän epäterveellisestä herkusta ei ole kyse.

Nyt kun USA:n vaalien tulos on selvillä niin tällä jenkkiherkulla voi vaikka juhlistaa sitä, että maailmanmeno mahdollisesti nytkähtää muutaman millimetrin parempaan suuntaan. Ainakin itse tykkään enemmän ihmisoikeuksista ja maapallostamme kuin mm. muurista kahden valtion välillä. Kaukaa tuotu banaani ei sinänsä ole ilmastoteko, mutta tämän leivonnaisen hyvä puoli on, että siihen voi käyttää jo reippaastikin ylikypsyneet banaanit jolloin ruokahävikki vähenee 🙂.

Banaanin lisäksi yksi mikä voi vähentää ruokahävikkiä tässä kakussa on tuo hapanmaitotuote. Piimän sijaan voi laittaa kermaviiliä, ranskankermaa, maustamatonta jogurttia… vaihtoehtoja riittää. Itsellä ainakin jää usein ranskankermaa purkkiin meksikolaista ruokaa tehdessä, mutta tämän kakun myötä sitä ei enää ole mennyt hukkaan. Kuten aina, tämäkään ”kuivakakkuohjeeni” ei ole kuiva vaan supermehevä ja säilyy sellaisena useamman päivän, kun kakun peittää esim. foliolla. Tai säilyisi, jos ei katoaisi hetkessä 😉.

P.s. Sain kakkua maistelleelta työkaverilta vinkin, että maapähkinävoiraita sopisi tähän mainiosti. En vielä ole ehtinyt testaamaan, mutta päivitän testituloksen sitten tähän postaukseen. Tai kerro sinä miten toimi, jos ehdit kokeilla ennen minua 🙂.


Banana bread (gluteeniton)

(1 leipävuoallinen)

3 kypsää banaania

50g margariinia tai voita

0,75 dl sokeria

0,75 dl fariinisokeria

1 tl kardemummaa

0,5 tl kanelia

1 kananmuna

0,75 dl piimää tai muuta hapanmaitotuotetta

4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (jos käytät vehnäjauhoja niin 3,75dl)

1 tl leivinjauhetta

1/3 tl ruokasoodaa

Pinnalle

1 banaani

Pekaanipähkinöitä

Tee näin:

1) Laita uuni kuumenemaan 175°C, voitele ja korppujauhota vuoka (jos leivot gluteenitonta käytä gluteenittomia korppujauhoja). Sulata margariini/voi.

2) Muussaa banaanit haarukalla syvälle lautaselle ja sekoita niiden joukkoon sokerit, margariini/voi, mausteet, kananmuna ja piimä/hapanmaitotuote.

3) Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja sooda. Kaada banaanimassa kulhoon ja sekoita vispilällä tasainen taikina.

4) Kaada taikina vuokaan. Koristele halutessasi laittamalla pinnalle pitkittäin halkaistu banaani ja pekaanipähkinöitä.

5) Kypsennä n.45min. Anna jäähtyä hetki ja nosta kakku tarjoilulautaselle. (Voit ensin kumota sen normaaliin tapaan ja kääntää sitten oikeinpäin.)

Kesäinen kahvikakku

Vadelmaa ja valkosuklaata mehevässä gluteenittomassa kahvikakussa

Tämän kakun nimesin ensin hätäkakuksi. Sain nimittäin pojan rippijuhlia edeltävänä yönä päähäni, että kakut loppuvat kesken. Pohdin valvoessani myös, että täytekakkujen, macaronsien ja pikkuleipien lisäksi tarjolle ei ollut tulossa ns. kuivakakkua tai edes pullaa. Usein kuulee, että ei sitä kukaan syö, kun on muutakin tarjolla, mutta ainakin oma kokemus on juhlista toisenlainen. Toki tähän auttaa, jos kakku ei ole kirjaimellisesti kuivakakku vaan mehevä 😂. Koska itse leivon nämä mahdollisimman meheviksi en oikein edes tykkää käyttää kuivakakku -sanaa.

Aamulla sitten ideoin äkkiä reseptin ja laitoin kakun uuniin jatkaessani muita juhlavalmisteluja. Huoleni kakkujen loppumisesta kesken oli turha, mutta tämä kelpasi muiden rinnalla niin hyvin, että olisikohan 3 palaa jäänyt jäljelle 🙂. Itse teen kakun seuraavalla kerralla ilman valkosuklaata tai käytän sitä vain koristeluun – uskon kakun toimivan oikein hyvin niinkin. Syksymmällä vadelmat voi korvata vaikka puolukoilla ❤.

Edellisessä postauksessa on listausta rippijuhliemme suolaisista tarjoiluista. Tässäpä vuorostaan makeat:

– Mustikka-sitruunamoussella täytetty kakku, kuorrutteena marenkivoikreemi

– Suklaa-vadelmakakku (pohja ja kuorrute tällä ohjeellani)

– Mustikkamacarons

– Lusikkaleivät

– Vadelma-valkosuklaakahvikakku

– Karkkikulho


Vadelma-valkosuklaa kahvikakku (gluteeniton)

Isoon kruunuvuokaan

150g voita tai leivontamargariinia

3 kananmunaa

2 dl piimää

5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

2,5 dl sokeria (osan voi laittaa tummempaa laatua kuten fariinia)

2 tl vaniljasokeria

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

2,5 dl (luonnon)vadelmia

75g valkosuklaata rouhittuna

Lisäksi vuokasprayta tai margariinia ja korppujauhoja vuokaan

Tee näin:

1) Voitele vuoka valmiiksi ja jauhota se tarvittaessa. Lämmitä uuni 175°C.

2) Sulata voi tai margariini. Anna jäähtyä hetki. Sekoita sitten piimä ja kananmunat rasvan joukkoon.

3) Yhdistä sokerit, jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda sekä rouhittu valkosuklaa taikinakulhossa. Kaada kosteat aineet kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi.

4) Sekoita taikinaan lopuksi varoen vadelmat.

5) Paista keskitasossa n.1h ajan. Itse annan tuon jälkeen kakun olla vielä 5-10min jälkilämmössä. Kumoa vadille hieman jäähtyneenä.

Kuvan kakussa koristeluna ihan perus vesi-tomusokeriseosta ja kuivattua vadelmaa 🙂.

Gluteeniton mustikkapiirakka

Perinteinen mustikkapiirakka kermaviilitäytteellä

Jos ämpärit on täynnä ja dallaspullat mustikoilla leivottu, voit siirtyä piirakan pariin. Tätä on meillä tehty viikon aikana jo viisi kertaa. 9v nuorimmaiseni, joka on aina tykännyt tällaisesta mustikkapiiraasta, on tehnyt yhden kaverinsa kanssa ja yhden melkein yksin. Ohje on siis varsin helppo. Nyt julkaisemani ohje on muokattu Annin uunissa -blogin mummon mustikkapiiraasta. Tällaista piirasta muistan itsekin syöneeni lapsena useita kertoja. Vaniljakastiketta tai jäätelöä tämä piiras ei välttämättä kaipaa, koska täyte on niin mehevä.

Usein sanotaan, että vehnäjauhot voi korvata samalla määrällä gluteenitonta jauhoseosta, mutta ihan aina tämä ei toimi. Esimerkiksi tähän piiraaseen nostin gluteenittoman jauhon määrää 0,5dl verrattuna alkuperäiseen ohjeeseen. Tämä riippuu toki myös käytetyistä jauhoista – itse leivon nykyään makeat herkut Sunnuntain vaalealla gluteenittomalla jauhoseoksella. Vaikka itse et gluteenitonta tarvitsisikaan, on kyllä kannustettava kokeilemaan erityisesti tämäntyyppisiä leivonnaisia gluteenittomana – ovat nimittäin ihanan pehmeitä ja maukkaita 💙.


Gluteeniton mustikkapiirakka

Tavalliseen pyöreään piirasvuokaan

Pohja:

100g voita pehmeänä

1 dl sokeria

1 kananmuna

3 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Täyte:

3,5 dl tuoreita mustikoita

1 prk (200g) kermaviiliä

1 kananmuna

Vajaa 1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Tee näin:

1) Laita uuni lämpenemään 200°C.

2) Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.

3) Levitä taikina lusikan tai nuolijan avulla piirasvuoan pohjalle ja ohuelti myös reunoille, niin että täytteelle jää syvennys.

4) Valmista täyte: Sekoita kermaviili ja kananmuna sekä sokerit kulhossa. Lisää 3dl mustikoita, sekoita. Kaada taikinapohjan päälle ja ripottele vielä loput 0,5dl mustikoita pinnalle. Huom! Jos käytät pakastemustikoita, sekoita niihin 1rkl perunajauhoja ja pidennä paistoaikaa pari minuuttia.

5) Paista 30-32 min. Anna jäähtyä huoneenlämmössä niin, että täyte hyytyy kunnolla. Mahtavaa sellaisenaan, mutta kyllä jäätelöpallo kyljessä toki toimii.

Meksikolainen aamupala

Huevos rancheros perinteiseen tapaan tortillan päällä tarjoiltuna, lisukkeena pico de gallo tomaattisalaattia.

Aiemmin tuli haalittua kaikenlaisia keittokirjoja ja sain niitä usein myös lahjaksi. Joistain löytyi oikeita reseptien helmiä, kuten tämä meksikolainen tukeva aamiaispannun ohje, joka on aikojen saatossa muokkautunut omaan makuun. Tällä lähtee nälkä pidemmäksi aikaa!

Tämä brunssiherkku on gluteeniton, jos käyttää gluteenittomia tortillalettuja tai jättää letut kokonaan väliin. Kananmunat paistetaan tähän usein vain toiselta puolelta, mutta jos tykkää kypsemmistä niin ne voi myös kääntää, kuten itse tein. Valokuvia ajatellen häränsilmät olisivat kyllä olleet näyttävämpiä.

Kuvassa ei ole avokadoa, kun sitä ei sattunut aamiaista laittaessa kotona olemaan, mutta se sopii mainiosti lisukkeeksi. Pavut voi oikeastaan valita sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Pirkan papusekoitus on oma suosikkini tähän.


Huevos rancheros

4:lle

4 kananmunaa

Oliiviöljyä

1-2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

1 paprika

1 tomaatti

2 rkl jalapenosiivuja + 1rkl säilöntälientä

1 tl savupaprikaa

1 tl juustokuminaa

Mustapippuria ja suolaa

0,5 tl sokeria

2 dl valmista salsaa (valitse sopiva tulisuusaste omaan makuusi)

1 tlk Pirkan mustia papuja, kidneypapuja tai papusekoitusta (kypsiä, pahvipakkauksissa)

Tuoretta korianteria

Lisäksi

Kevätsipulin varsi silputtuna

4 tortillalettua (tarvittaessa gluteenittomina)

Tee näin:

1) Hienonna sipulit, valkosipulit ja pilko tomaatti ja paprika pieniksi kuutioiksi. Myös jalapeñosiivuja kannattaa vähän pilkkoa.

2) Kuullota yllä mainittuja kasviksia paistinpannulla oliiviöljyssä. Lisää mausteet ja sekoittele.

3) Sekoita pannulle salsa ja sitten huuhdellut pavut. Anna poreilla hetki miedolla lämmöllä. Lisää seokseen n.1rkl korianterinlehtiä ja 1rkl jalapeñojen lientä.

4) Nosta lämpöä keskilämmölle ja tee papumuhennokseen neljä hyvänkokoista koloa. Lorauta koloihin vähän oliiviöljyä ja riko niihin kananmunat. Mausta munat suolalla ja pippurilla.

5) Kypsennä kananmunat haluamaasi kypsyyteen. Tarjoile huevos rancheros tortillalettujen, kevätsipulisilpun ja tuoreen korianterin kanssa.

Yksinkertaisempi versio ilman tortillaa, tällä kerralla yrtitkin olivat vähissä 😅

Minttusuklainen mudcake

Idea minttusuklaamutakakkuun tuli suklaamintusta, joka tuoksuu oikeasti minttusuklaakonvehdille 😍

Mutakakku on kyllä jälkkäreissä sellainen klassikoiden klassikko ja aina varma valinta. Se on myös niitä leivonnaisia, joissa gluteenittomien jauhojen käyttö ei aiheuta ongelmia. Ohjeellani saat perusmutakakun jättämällä minttuaromin pois, mutta tällä kertaa halusin rakastamieni After eightien makumaailmaan.

Naapuri antoi minulle kesälahjaksi suklaaminttukasvin tietämättä, että minttusuklaa on aina ollut suursuosikkini 😍. Voi olla, että tätä kakkua pitää leipoa useammankin kerran 😉.

Olen tehnyt minttusuklaamutakakkua myös ilman minttuaromia, käyttämällä pätkiksiä ja tummaa mintulla maustettua suklaata. Noiden ongelma on kuitenkin herkkä paakkuuntuminen sulatettaessa, joten rohkenen sanoa, että minttuöljy on varmempi valinta. Niissä voi olla makueroja, mutta ainakin Dr.Oetkerin versio toimi erinomaisesti. Paistoaika on sellainen, joka riippuu aina vähän myös uunista, mutta kakku saa olla keskiosastaan vähän liikkuva uunista otettaessa.


Minttusuklaamutakakku

N. 6-8:lle

200g tummaa suklaata

150g voita

3 kananmunaa

1/2 dl fariini- tai kookossokeria

1 dl sokeria

2,25 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta esim. Sunnuntai

1-2 rkl kermaa

3-4 tippaa minttuaromia

1) Laita uuni lämpenemään 165°C. Voitele ja jauhota kakkuvuoan alaosa tai vaihtoehtoisesti käytä leivinpaperia.

2) Sulata voi ja suklaa mikroastiassa tai miedolla lämmöllä kattilassa. Sekoita tasaiseksi.

3) Sekoita sokerit ja minttuaromi voi-suklaaseokseen. Vispaa joukkoon kananmunat yksi kerrallaan.

4) Lisää lopuksi jauhot ja kerma ja sekoita taikina tasaiseksi.

5) Kaada vuokaan, paista uunissa keskitasolla n.17-20min. Kakku ei ole tuossa vaiheessa läpikypsä, eikä pidäkään olla. Anna hyytyä ja jäähtyä paiston jälkeen. Pohja kannattaa nostaa vähintään muutamaksi tunniksi jääkaappiin.

Kuorrute

1 dl kuohukermaa

100g tummaa suklaata

Pari tippaa minttuaromia

Lisäksi minttua ja minttusuklaakarkkeja

Tee näin: paloittele suklaa pieniksi paloiksi tai rouhi karkeasti. Kuumenna kerma ja lisää suklaat sen sekaan. Anna seistä minuutti-pari ja sekoita sitten tasaiseksi. Lisää lopuksi minttuaromi.

Nosta mutakakku tarjoilulautaselle ja levitä kuorrute kakun päälle. Anna jäähtyä hyvin (jääkaapissa). Koristele suklaamintulla (tai tavallisella) ja minttusuklaakarkeilla kuten Pätkiksillä.

Tämä saattaa vain kadota lautaselta!

Sitruksinen pavlova

Raikasta, kirpeää ja makeaa. Täydellinen jälkkäri kevään kolkutellessa ovea 💛

Aurinko vilkkuu taivaalla ja monilla on käsissään hämmentävän paljon ulkoiluaikaa. Alkava kevät jää monella tapaa historiaan, se on jo nyt täysin varmaa. Ehdin jo kuvata muutamia reseptejä kevättä ajatellen ennen kuin tämä hässäkkä alkoi ja yritän jakaa ne teille, joilla on aikaa kokkailla ja kokeilla uutta keittiössä. Eli uskon siis, että kotona jumittamisella voi olla hyviäkin puolia – hassu hamstrausinto on hiljalleen hellittänyt niin kaupoistakin saa varmasti tarvikkeet ruoka- ja leivontakokeiluihin.

En ollut aiemmin marenkileivonnaisten fani, mutta makuaisti muuttuu – nyt ne ovat jo suosikkeja. Ohjeen kakkupohja on pitkään uunissa, mutta muuten tämä on helppo ja nopeakin. Lemon curdin voi toki ostaa kaupasta valmiina, jolloin tämä muuttuu vielä astetta helpommaksi 😉.

Itse vietän varmasti lähiaikoina paljon aikaa töissä terveydenhuollon parissa. Lapset jäivät koulusta kotiin ja jännitän kovasti, miten heillä sujuu. Illat menevät varmasti koulujutuissa auttaessa ja seuraavaan päivään valmistautuessa. Saattaa siis olla, että blogissa on välillä hiljaisempaa. Nytkin tuli jo pitkä tauko 😬.

Kaikilla on edessä omat haasteensa nyt ja myös pahimman myrskyn laannuttua. Toisella on liikaa töitä ja toinen pelkää menettävänsä työpaikkansa. Joku iloitsee vapaa-ajasta, toiselle menojen peruuntuminen ja yksinolo käy mielen päälle. Joissain perheissä tuskaillaan etäopetuksessa auttamisesta niin että hermot paukkuvat ja toiset antaisivat mitä vaan saadakseen olla kotona lasten luona läksyissä auttamassa. Toivon, että jaksamme tukea toisiamme. Ihania pieniä hyviä tekoja näkyy muun muassa somessa ❤.

Lääkärinä esitän myös sen vetoomuksen, jonka olette varmasti monelta taholta kuulleet: pysykää kotona ja olkaa toisista fyysisesti etäällä, mutta henkisesti lähellä ❤.


Sitruksilla aateloitu pavlova

N.6:lle

Marenkipohja

3 kananmunan valkuaista

1,5 dl sokeria

1 tl maissitärkkelystä

1 tl etikkaa

1) Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri joukkoon kolmessa erässä koko ajan vatkaten.

2) Sekoita lopuksi joukkoon maissitärkkelys ja etikka.

3) Lusikoi / pursota marenki leivinpaperoidulle uunipellille ympyrän muotoon. Sopiva paksuus on n.1,5-2cm.

4) Kypsennä 100°C uunissa n.1h40min. Itse jätän yleensä vielä hetkeksi jälkilämpöön.

5) Anna jäähtyä hyvin.

Lemon curd

Tästä määrästä tarvitaan vain n. puolet ohjeen marenkikakkuun 🙂

75g voita

1 dl sokeria

1-2tl raastettua sitruunankuorta (luomusitruunasta)

0,5 dl + 1rkl sitruunamehua (n.0,6dl)

1 kananmuna

0,5 tl vaniljasokeria

1) Pese sitruuna ja raasta sen kuoren pintaosaa talteen.

2) Mittaa kattilaan kaikki muut aineet paitsi kananmuna ja vaniljasokeri. Kiehauta sekoitellen. Anna jäähtyä hetki.

3) Lisää kananmuna voimakkaasti vispaten. Keitä miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes sakeutuu. Lopuksi sekoita joukkoon vaniljasokeri.

4) Kaada puhtaaseen lasipurkkiin ja laita jääkaappiin.

Huom! Suosittelen tekemään curdin edellisenä päivänä tai ainakin muutamaa tuntia ennen kakun kokoamista. Keitetyssä/uunissa kuumennetussa purkissa säilyy n. viikon.

Lisäksi

2dl kuohukermaa vaahdotettuna (mausta 1rkl:lla sokeria ja 1 tl:lla vaniljasokeria)

2 appelsiinia tai veriappelsiinia

1 kiivi

(Sitruunamelissaa)

Lusikoi kermavaahto pohjan päälle ja tasoita. Nostele lemon curdia teelusikalla satunnaisesti päälle. Lopuksi asettele pinnalle hedelmäviipaleet. Tarjoa heti!

The ultimate chocolate cake – vuoden viimeinen kakku

Tämä gluteeniton suklaakakku sopii mihin tahansa juhlaan

Montakohan suklaakakkua olen vuosien varrella leiponut? Jos mutakakut lasketaan, niin luku liikkuu sadoissa. Täydellisen mehevän suklaakakkupohjan kehittely on tapahtunut matkan varrella melkein huomaamatta. Käytin vuosia ohjetta, joka on miltei tämä nyt jakamani, mutta ilman piimää ja rypsiöljyn sijaan tuli voisulaa. Piimä tekee kuitenkin kakusta entistä mehevämmän ja mielestäni vähemmän murenevan. Sen voi halutessaan korvata soijajogurtilla. Kakkupohja on myös helppo, vatkaintakaan ei ole pakko kaivaa kaapista, vispilä riittää.

Tämä ei varmasti ole terveyskakku perinteisessä mielessä. Olen ennenkin tainnut kirjoittaa, että minä näen hyvinvoinnin terveyden ja nautinnon tasapainona, en kiihkeänä sokerin tai rasvan vihaamisena. Välillä on juhlan tai hemmottelun aika! Jos olen rehellinen, on oma hyvinvointini kohentunut viime vuosina eniten juuri hellittämällä. Lupaan toki tasapainottaa tilannetta vihreämmillä resepteillä näiden herkkujen jälkeen.

Kohta alkava uusi vuosi tulee olemaan itselleni melko rankka, käyn osan vuodesta töissä n.2h työmatkan päässä. Tämä tarkoittaa vähemmän aikaa perheelle, liikunnalle, ruokaharrastukselle ja rauhoittumiselle. En siis lupaa juoksevani maratonia tai tekeväni reseptikirjaa, josta välillä haaveilen. Reseptejäkin voi ilmaantua välillä harvakseltaan. Uudenvuoden lupaukseni on voimieni mukaan huolehtia rakkaistani ja itsestäni. Kuten aina, yritän myös olla hyvä lähimmäinen. Se lie arvokkaampaa, kuin maratonille treenaaminen, jokin uusi taito tai saavutettu maali. Ihanaa Uutta Vuotta kaikille ❤


Paras suklaakakkupohja

3 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1,5 dl tummaa kaakaota

4,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta

1,5 tl ruokasoodaa

0,5 tl suolaa

2 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

2 dl piimää

1,5 dl rypsiöljyä

2 dl kuumaa kahvia

1) Laita uuni kuumenemaan 175°C. Voitele ja jauhota kakkuvuoka.

2) Sekoita kuivat aineet keskenään pienemmässä kulhossa ja nesteet sekä kananmunat isommassa kulhossa kahvia lukuunottamatta.

3) Lisää kuivat aineet vähitellen vispilällä sekoittaen nesteiden sekaan.

4) Sekoita lopuksi joukkoon kuuma kahvi. Taikina on löysää. Kaada taikina kakkuvuokaan.

5) Paista 175°C n. 1h ja sen jälkeen anna olla jälkilämmössä 5-10min.

6) Anna jäähtyä hetki ja kumoa vadille.

Täytä hyvin jäähtynyt kakku haluamallasi tavalla. Alla ohje amerikkalaistyyliseen voipitoiseen ”frostingiin”, jota riittää ohjeen mukaan tehtynä myös täytteeksi.

Chocolate frosting

325g voita

200g sulatettua tummaa suklaata

0,75 dl tummaa kaakaota

1 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

1,5 dl kuohukermaa

1) Anna voin pehmetä huoneenlämmössä.

2) Vatkaa kaakao, tomusokeri ja vaniljasokeri voin joukkoon.

3) Vatkaa sulatettu suklaa voiseokseen.

4) Lisää kermaa vähitellen vatkaten, kunnes kuorrute on notkeaa ja kiiltävää.

5) Käytä täytteenä / kuorrutteena. Sopii myös pursotuksiin heti käytettynä, mutta jähmettyy kylmässä nopeasti.