
Elokuun puoliväli lähenee, mutta helteet jatkuvat. Vaikka alkukesä olikin viileä, on kesä silti tuntunut kivan pitkältä 🙂. Yhtenä syynä tähän varmaan se, että aloitin kesäruokakauden jo toukokuun alussa. Kesäruoka tarkoittaa minulle grillaamista ja ruokaisia salaatteja, kun kesäkeittoa lukuun ottamatta rakastamani keitot jäävät ruokapöydässä vähemmälle.
Tsatsikiahan voi syödä käytännössä lisukkeena minkä tahansa kanssa: leivällä, perunoiden kyljessä, grillattujen vihannesten/kalan/kanan kanssa, osana salaattibuffettia… Nyt kasvimaan satokauden tarjotessa kesäkurpitsaa ja yrttejä kannattaa kokeilla tätä kesäkurpitsa-halloumipihviohjetta tsatsikin kaveriksi 😊.
Sitten se, miksi osa välttää tsatsikia. Valkosipuli. Itse tykkään pienissä määrin, mutta mikäli sen määrä polttelee suuta tai saa lähipiirin ottamaan askeleen taaksepäin vielä seuraavanakin päivänä, ei kyseinen kasvis enää ole ollut mauste vaan pääraaka-aine 😅. Ohjeen valkosipulimäärä on siis maltillinen, jos kaipaat enemmän niin lisää. Vielä yksi huomio: tee tsatsiki ajoissa, mielellään ainakin tunti ennen ruokailua, koska maut tasoittuvat ja pehmenevät sen tekeytyessä.
Tsatsiki
Ohje 3-4:lle
1 prk (200g) Pirkka turkkilaista jogurttia tai muuta kreikkalaista/turkkilaista
0,5 kurkku
0,5 pieni valkosipulinkynsi = alle 0,5tl raastetta
0,75 tl sokeria
0,5 tl suolaa
1-2 tl sitruunamehua (voi myös jättää pois)
1,5 rkl hyvää oliiviöljyä
Mustapippuria myllystä
Kuivattua tai tuoretta oreganoa/tilliä/minttua riippuen, minkä kanssa tsatsikia tarjotaan
1) Pese ja raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Puristele nestettä reilusti pois, itse teen tämän painamalla raastetta voimalla kallistettua leikkuulautaa vasten. Raasta valkosipuli hyvin hienoksi sosemaiseksi raasteeksi.
2) Sekoita kurkku ja valkosipuli jogurttiin. Lisää mausteet ja oliiviöljy. Hienonna yrtit, mikäli käytät niitä tuoreena. Maista, jos yrttejä/suolaa/valkosipulia tarve lisätä tee se tässä kohti, mutta huomioi, että valkosipulin maku voimistuu tsatsikin tekeytyessä.
3) Laita jääkaappiin tekeytymään 1-4h ajaksi. Sekoita ja laita tarjoilukulhoon, koristele yrteillä. Päälle voi lorauttaa myös tilkan oliiviöljyä.
P.s. kuvassa tsatsikin kanssa näkyy kotitekoisia flatbreadeja, ohje täällä.
Kiitos ohjeesta. Tsatsiki menee taatusti kokeiluun.
TykkääTykkää