Sitruunadonitsit

Uunissa paistettuja herkkuja vapuksi tai ihan mihin vaan herkkuhetkeen

Vapuksi pitää saada munkkeja tai donitseja. Joku toki saattaa olla tippaleipienkin perään 😋. Mummun uppopaistetut munkit ovat itselleni vapun (ja monen muunkin kahvihetken) herkkumuisto. Mummu ei enää jaksa leipoa, mutta muistot tuovat veden kielelle! Myönnettäköön, että sotkun munkit ovat lähes kilpailleet mummun leipomien kanssa. Mutta mummun tekemät voittavat 😂.

Vaikka meinaankin leipoa vappuna ihan aitoja hiivataikinalla tehtyjä sokerimunkkeja, on takataskussa silti hyvä olla myös helpompi ja nopeampi (sekä turvallisempi) vaihtoehto. Tässä postauksessa se tulee: keväiset ja maukkaat sitruunadonitsit!

Olen usein miettinyt ilmoittamiani paistoaikoja, minulla on nimittäin selkeästi melko tehokas/ärhäkkä uuni. Jos tiedät, että omasi vaatii yleensä hieman ilmoitettuja aikoja pidemmän paistoajan yleensäkin, niin näin on varmasti nytkin. Näitä donitseja ei ole kuitenkaan tarkoitus paistaa yli vaan saisivat jäädä ihanan pehmeiksi.

P.s. Muffinipeltiä ja omenaporaa kypsiin leivonnaisiin hyödyntämällä voi muuten korvata donitsipellin puutteen. Tuolloin paistoaika on ainakin pari-kolme minuuttia pidempi 💛.


Sitruunadonitsit

N.12 kpl

1 prk sitruunarahkaa

2 rkl maitoa

1 kananmuna

Ripaus kardemummaa

1 kananmuna

0,5 dl rypsiöljyä

1 dl sokeria

0,5-1 tl sitruunankuorta raastettuna

1 tl vaniljasokeria

3,25 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl soodaa

Ripaus suolaa

Vuoan voiteluun rypsiöljyä

Paiston jälkeen tarvitaan

50-100g voita

N. 1,5 dl sokeria

0,5 tl sitruunankuorta raastettuna

Tee näin:

1) Laita uuni lämpenemään 200°C. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuorta n.1,5tl odottamaan. (Huom! Raasta kevyesti vain keltaista osaa, valkoinen on kitkerää.)

2) Sekoita rahka, maito, öljy ja kananmuna kulhossa vispilällä.

3) Lisää sokerit, sitruunankuorta, kardemummaa ja ripaus suolaa. Sekoita.

4) Mittaa kulhoon jauhot ja tee niihin pieni kolo, johon lisäät leivinjauheen ja soodan. Sekoita taikina tasaiseksi.

5) Laita taikina pursotinpussiin ja voitele donitsipellin kolot. Leikkaa pussinsuu auki ja pursota taikinaa koloihin, ei ihan täyteen vaan n.2/3 syvyydestä.

6) Paista n.7-10 min, kunnes donitsit ovat kullansävyisiä. Kumoa leivinpaperille odottamaan kuorrutusta.

7) Sulata voi ja sivele pullasudilla donitsit yksi kerrallaan. Kierittele sokerissa, johon on sekoitettu hienoksi raastettua sitruunankuorta.

Sitruuna sopii donitseihin mainiosti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.