Tomaatti-sipulisalaatti uudella tavalla


Lisukesalaatti piristää aterian kuin aterian. Nuorena tykkäsin kovasti tomaatti-sipulisalaatista, mutta sitten se jotenkin jäi omasta lisukesalaattivalikoimasta pois. Nyt se on tehnyt uuden tulemisen pöytäämme!

Kesä tuo ihanat mehukkaat tomaatit kauppoihin ja toreille ja tomaateissakin näkyy oma lemppari ruokatrendini eli värit! Tähän salaattiin käytin kolmea eri tomaattia; punaisia ja keltaisia miniluumutomaatteja sekä vähän pelottavankin tummanpuhuvaa muistaakseni Black Krim -nimistä lajiketta. Taimikasvatus meni tänä vuonna tomaattien osalta vähän mönkään, mutta toivottavasti jostain löytyy erikoisempiakin taimia kasvihuoneeseen 😊. Niitä etsiessä turvaudun toistaiseksi kaupan hyllyihin. Jos kulhosi pullistelee perustomaatteja niin niistäkin tämän salaatin voi toki tehdä.

 


Värikäs tomaatti-sipulisalaatti

Ohje:

2 isoa tummaa tomaattia
1/2 rasiaa (Red desire) punaisia miniluumutomaatteja
1/2 rasiaa oransseja miniluumutomaatteja
1/2 keskikokoinen punasipuli
N.1dl tuoretta lehtipersiljaa
2tl valkoista balsamicoa
0,25tl suolaa
Mustapippuria myllystä
0,5tl sokeria
2 rkl oliiviöljyä

1) Hienonna ensin punasipuli ja persilja. Laita ne pieneen kulhoon ja sekoita joukkoon mausteet, balsamico sekä oliiviöljy.

2) Leikkaa isommat tomaatit renkaiksi ja pienet 2-3 osaan. Levitä tomaatit laakealle lautaselle ja jaa niiden päälle sipulisekoitus. Tarjoa lisukesalaattina tai nauti tuoreen leivän kanssa.

Aamiaiscroissant parsalla

Ihan alkuun: jos aiot leipoa croissantit itse, ohjetta ei löydy täältä (ehkä ikinä, mutta vannomatta paras). Paistovalmiit ovat niin hyviä, ettei kärsivällisyyteni riitä omatekoisten saamiseksi samalle tasolle. Itse tehden niihin nimittäin palaa aikaa ja vaivaa 😂. Keskityn tällä ohjeella siis lähinnä täyttämään valmiin croissantin ihanaksi vapaapäivän hemmotteluaamiaiseksi. Croissant ei ehkä ole terveysruokaa, mutta satunnainen itsensä hemmottelu taas on mitä terveellisintä 😘


Parsa-kananmuna croissantit

Ohje 2:lle

2 croissanttia (esim. raakapakasteesta paistettu)

2 kananmunaa

3-4 tankoa vihreää parsaa

Oliiviöljyä, suolaa, pippuria myllystä

Kourallinen salaattisekoitusta esim. Pirkan sesonkisalaatti ja/tai herneenversoja

2 retiisiä

  1. Pese parsat, poista puumainen alaosa (siitä kohtaa missä vihreä sävy muuttuu liilaan) ja halkaise ne pitkittäin. Pese myös retiisit valmiiksi ja viipaloi ne.
  2. Lämmitä iso paistinpannu, lorauta sille n. 1rkl oliiviöljyä ja paista sillä kananmunat haluttuun kypsyyteen ja samalla pannun toisella reunalla parsat. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Halkaise croissantit, laita väliin salaattia/ herneenversoja, kananmuna, sitten parsat ja lopuksi retiisisiivuja.
  4. Nauti ihanasta aamusta 🙂


Nyhtöhampurilaiset

Ihana jaettava nyhtöhamppariherkku!

Jossain silmiini osui ruokakuva, jossa lasteni rakastamista sisarussämpylöistä oli tehty ’slidereita’ leikkaamalla koko levy halki ja täyttämällä nyhtölihalla ja juustolla. Kasvissyöjänä päädyin nyhtökauraan lihan sijaan ja lisäksi lapsia ilahduttaakseni tein nämä vielä hampurilaisten makumaailmaan. Voin kertoa, että osui ja upposi. Vaikeinta oli saada pidettyä lasten näpit erossa sämpylöistä, kun tein ne etukäteen edellisenä iltana. Tuoreena ne tuppaavat nimittäin häviämään yhdellä istumalla 😉.

Ohje on vegaaninen, jos vain käytät vegaanista juustoa. Kuvassa lisukkeena kauden herkusta varhaiskaalista tehty salaatti Dijon-vinegretillä. Tämä on mahtavaa viikonloppuruokaa ja saa ainakin minun perheeni hyvälle mielelle! Kerro mitä tykkäsit, jos päädyt kokeilemaan.


Nyhtöhampurilaiset

Ohje 4-6:lle

Sisarussämpylät

2,5dl vettä tai kauramaitoa

1/3 pala hiivaa

50g maidotonta margariinia (tai voita jos et halua vegaanisia)

1rkl oliiviöljyä

2rkl sokeria

1tl suolaa

n. 5,5dl vehnäjauhoja

Seesaminsiemeniä

  1. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva, öljy, suola, sokeri ja 2,5dl jauhoista.
  2. Lisää taikinaan sulatettu margariini (tai voi), sekoita hyvin.
  3. Ota esiin vatkain taikinakoukuilla ja lisää loput jauhot vähitellen koukuilla taikinaa vaivaten, kunnes saat kimmoisan ja kulhon reunoista irtoavan taikinapallon.
  4. Peitä taikinakulho ja laita se lämpöiseen paikkaan (esim. mikroon luukku kiinni) kohoamaan vähintään tunniksi.
  5. Leivo sämpylöiksi: itse ripottelen jauhoja taikinan päälle ja otan käsin sopivia paloja pyöriteltäväksi, mutta taikinan voi myös kumota jauhotetulle alustalle ja leikata 12 palaan, joista muotoilet sämpylät. Nosta sämpylät leivinpaperoituun uunivuokaan (n. 20x25cm) lähekkäin kohoamaan n.30min ajaksi. Peitä kohotuksen ajaksi liinalla tai nosta taas mikroon tai muuhun lämpöiseen vedottomaan paikkaan.
  6. Kuumenna uuni 215°C.
  7. Sipaise sämpylöiden pintaan hitusen oliiviöljyä tai vettä ja ripottele päälle seesaminsiemenet. Paista n.15min uunin keskitasolla, sammuta sitten uuni ja anna sämpylöiden olla siellä vielä n.5min jälkilämmössä.
  8. Nosta leivinpaperin avulla sämpylälevy jäähtymään. Halkaise levy vasta, kun se on kunnolla jäähtynyt. Nämä sämpylät säilyvät mehevinä seuraavaan päivään (jos et syö niitä), joten voit valmistaa ne hyvillä mielin edellisenä päivänäkin. Ainoa miinuspuoli pussisäilytyksessä oli, että se sai siemenet irtoilemaan sämpylöiden päältä.

20190430_1714151914109258551522741.jpg
Menossa uuniin

Täytteet

1 pkt Nyhtökauraa Tomaatti (240g)

1 tl pesto Arrabbiataa

1 rkl rypsi/oliiviöljyä

4 rkl Saarioisten Memphis Smoky Bbq kastiketta

1pkt vegaanista Cheddaria (tai tavallista cheddaria)

2 tomaattia ohuina siivuina

1 punasipuli ohuina siivuina

1,5 herkkukurkkua kuutioina

  1. Lämmitä öljy pannulla, kaada nyhtökaura pannulle ja sekoita joukkoon punainen pesto ja bbq kastike. Sekoittele pari minuuttia keskilämmöllä.
  2. Levitä ensin ohuelti ketsuppia ja sitten nyhtökauraseos sämpylälevyn alaosan päälle. Lisää päälle valitsemasi juusto.
  3. Kuumenna uunissa 200°C ilman sämpylöiden kansia kunnes juusto pehmenee, n.5-8min. Ota hetkeksi uunista, lisää tomaatit ja punasipulit siivuina ja nosta sämpylöiden yläosat levynä päälle. Laita vielä hetkeksi (n.4-5min) uuniin.
  4. Revi tai leikkaa hampurilainen levystä, tarjoa herkkukurkkukuutioiden ja coleslawn tai varhaiskaalisalaatin kera.


Kaalikukintojen pasta

Helpot pastat pelastavat arki-illan jos toisenkin. Tämä on toinen omista kestosuosikeistani. Juhlavamman tästä voi tuunata lisäämällä kastikkeeseen loppuvaiheessa vähän murustettua sinihomejuustoa. Tätä pastaa teen sekä vegaanisena että maitotuottein, molemmat versiot ovat oikein maistuvia – testaa itse kumpi on sinun suosikkisi!

Parsakaali on muuten kauniin vihreän värinsä lisäksi hyvin terveellinen vihannes, siinä on mm. runsaasti foolihappoa ja C-vitamiinia ja se sisältää myös rautaa. Siinäpä vielä lisäsyitä kokeilla tätä pastaa.


Kukkakaali-parsakaalipasta

4-5:lle, vegaaninen jos jätät suluissa olevat aineet pois / korvaat ne vegaanisella vastaavalla tuotteella

1 hyvin pieni kukkakaali / puolikas isommasta

1 pieni parsakaali

1tl sitruunankuorta raastettuna

2rkl oliiviöljyä

(2tl voita)

0,75 tl suolaa

Mustapippuria myllystä

1tl valkosipulijauhetta

2rkl mantelijauhetta

3 dl kauraruokakermaa (tai tavallista ruokakermaa)

N.1,5 dl vettä

2tl kasvisfondia

1rkl sitruunamehua

(0,75 dl parmesaaniraastetta)

Lisäksi valitsemaasi spagettia tai pastaa ohjeen mukaan keitettynä

1) Pilko huuhdellut kaalit pieniksi paloiksi, voit tehdä melkein kaalimuruakin halutessasi. Raasta sitruunankuorta.

2) Kuullota kasviksia paistinpannulla öljyssä (ja voissa) keskilämmöllä kunnes ne alkavat pehmentyä, n.5min ajan.

3) Lisää mausteet sekä mantelijauhe ja sekoita, kaada joukkoon nesteet ja fondi.

4) Keittele matalalla lämmöllä muutama minuutti, kunnes kastike on sopivan sakeaa ja kaalit ’al dente’ kypsiä. Lisää tässä kohtaa halutessasi parmesaaniraaste sekä tarvittaessa vettä, jos kastike menee liian paksuksi.


Hernesosekeitto eli Crème Ninon

Hernekeitosta tulee mieleen laskiainen ja arkitorstai, mutta tämä kaunis pikkusisko Crème Ninon osaa pukeutua myös juhlaan. Aikainen kevät on suosinut pikku takatalvesta huolimatta kaltaistani hortoilijaa ja lautaselta on jo löytynyt tässä koristeena käytetyn poimulehden lisäksi mm. peltokanankaalta ja maitohorsmaa. Poimin pihaltani pari kukkaa kuvaan, mutta en suosittele kyseisen kukan (pihaesikon) syömistä, poistin ne keitosta heti kuvauksen jälkeen.

Parsakeiton ohjeen vastikään blogiin jaoinkin, mutta tässäpä toinen ihana vaihtoehto esim. Äitienpäivän aterialle. Crème Ninonin hyvä puoli on se, että pakasteherneille ei ole sesonkia vaan niistä pääsee tekemään tätä herkkua milloin vain. Kuten ohjeesta huomaat tämä on myös varsinaista pikaruokaa 😉


Hernesosekeitto

Ohje 4:lle alkukeittona

Oliiviöljyä

2pss pakasteherneitä

2 salottisipulia tai 1 keskikokoinen keltasipuli

1 valkosipulinkynsi

n.0,5tl timjamia

5dl vettä

2rkl sitruunamehua

2tl valkoista balsamicoa tai 0,5dl kuivaa valkoviiniä

1-2tl kasvisfondia

0,5tl suolaa, pippuria myllystä

1dl Oolannin pakasteperunamuusia (perunaraetta)

2dl kermaa

2-3rkl crème fraîchea

  1. Kuori ja hienonna sipulit. Laita kattilaan 1-2rkl oliiviöljyä ja kuullota sipuleita hetki, lisää herneet.
  2. Kaada kattilaan (kiehautettu) vesi, lisää fondi, sitruunamehu, balsamico tai viini. Lisää myös perunasoseaines. Keitä n.5min. Herneiden on tarkoitus pehmentyä muttei muuttua rusehtaviksi.
  3. Lisää kerma, nosta keitto hetkeksi levytltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella.
  4. Anna keiton kiehahtaa (ihan muutama kupla riittää) ja sekoita vielä joukkoon crème fraîche. Huom! Älä enää keitä sen jälkeen. Jaa kulhoihin ja koristele haluamallasi tavalla.