Liivatteeton mangojuustokakku

Klassikko pääsiäispöytään

Mangojuustokakku on yksi kevätjuhlien ikisuosikeista. Nykyään sitä löytyy taas meidänkin pöydästä – kiitos Vegegelin! Muilla liivatteen korvikkeilla hyytelökakut eivät ole näin hyvin onnistuneet. Tänä vuonna en tehnyt kakkuun suklaamoussekerrosta, mutta sekin on kyllä aika herkullinen 😋.

Jos pääsiäisleivonnaiset ovat vielä suunnittelun alla, niin tämän blogin arkistoista löytyvät vaihtoehdoiksi porkkanakakku, lakka-passion kääretorttu, vegaaniset marengit tai sitruksinen pavlova.

Mitä sitten päätätkään leipoa tai vaikka päätyisit hoitamaan jälkiruuan kaupan suklaamunaosastolta, toivotan sinulle ihanaa pääsiäisen aikaa. Toivottavasti kohtaat edes muutamia auringonsäteitä 💛.


Mangojuustokakku

N. 8-10:lle, 20-22cm irtopohjavuokaan

Pohja

175g digestivekeksejä (gluteenittomilla saat kakusta gluteenittoman)

50g voita

Täyte

2 dl kuohukermaa

300g maustamatonta tuorejuustoa

0,75 dl sokeria

1,5 tl vaniljasokeria

1,5 dl Pirkka mangososetta

1-2rkl sitruunamehua

1,5 pss Vegegeliä

Kiille

2,5 dl Pirkka mangososetta

1 dl appelsiinimehua

3 rkl sokeria

1,5 pss Vegegeliä

Lisäksi haluamiasi koristeita

Tee näin:

1) Valmistele irtopohjavuoka: leikkaa pohjalle leivinpaperi. Jos haluat / sinulla on, voit reunustaa vuoan hyytelökakkuihin tarkoitetulla kalvomaisella muovilla, sillä saa tasaisemmat reunat kakkuun. Kuten kuvista näkyy, en itse yleensä käytä tätä.

2) Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita voisula keksimuruihin.

3) Painele keksimurumassa vuoan pohjalle.

4) Valmista täyte: vaahdota kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sokerit, vatkaa tasaiseksi.

5) Sekoita kattilassa täytteen mangosose, sitruunamehu ja vegegel. Kuumenna sekoitellen kuplivaksi. Sekoita seos kermavaahtoseokseen.

6) Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna tekeytyä n.4h jääkaapissa. (Voit vielä nostaa kakun pakastimeen siksi aikaa, kun valmistat kiilteen, jotta pinta on mahdollisimman kylmä.)

7) Kiille: sekoita mangosose, appelsiinimehu, sokeri ja vegegel kattilassa. Kuumenna sekoitellen kuplivaksi. Kaada täytekerroksen päälle ja nosta kakku vielä jääkaappiin n.2-3h ajaksi.

8) Koristele esim. pääsiäiskarkeilla.

Pizza primavera verde

Kevät hyppäsi pizzaan

Mikä on sinulle parasta keväässä? Auringonsäteet? Vihertävä luonto? Keväisen satokauden herkut kuten parsa ja ikkunalla valossa kylpevät yrtit? Itse rakastan keväässä kaikkea. Kai siinä on osin kyse siitä, että pimeän ja kylmän talven jälkeen perusasioita kuten valoa ja lämpöä arvostaa ihan eri tavalla. Heräävä luonto hellii mieltä.

Pasta primaveraa on tullut kokkailtua usein ja parsaa tulee käytettyä keväällä muutenkin paljon. Ajatus parsasta pizzatäytteenä tuli lennossa siinä vaiheessa, kun pizzataikina oli jo valmis. Muut täytteet rakentuivat sen ympärille lisäämään keväistä vihreyttä lautaselle. Tämä aavistuksen epäsovinnainen makuyhdistelmä todella toimii ja tuo kevään kielelle. Suosittelen vaikkapa pääsiäislounaalle salaatin kanssa 💚.

Pizzapohjaan suhtaudun hivenen vakavammin kuin täytteisiin. Käytän siihen oikeita ”pizzajauhoja” eli 00-vehnäjauhoja. Niillä pohjan venyvyys on optimaalinen. Kohotan taikinan aina pitkän kaavan kautta kylmässä. Se auttaa leipomista kovasti. Mielestäni näin tehden myös maku on parempi. Pohjan oikeaoppinen pyörittely ei vielä onnistu, käytän kaulinta ja venytän sitä varoen käsin, mutta ehkä jonain päivänä keittiössämme lentää pizzataikina 😅.


Pizza primavera verde

Ohje 4:lle

Pizzapohja (yön yli)

3,25 dl vettä

1/4 hiivapala

2 tl sokeria

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

1,5 dl vehnäjauhoja

N. 6 dl pizzajauhoa typo 00 (plus pizzojen kaulitsemiseen)

1) Lämmitä vesi kulhossa kädenlämpöiseksi ja murenna sen joukkoon hiiva. Sekoita.

2) Lisää sokeri ja vehnäjauhot, 1,5dl pizzajauhoista, suola ja öljy. Sekoita tasaiseksi.

3) Alusta pizzajauhot vähitellen taikinaan, kunnes se ei enää tartu kulhon reunoihin ja irtoaa myös kädestä paremmin. Vaivaa sen jälkeen taikinaa vielä hetki.

4) Peitä kulho. Kohota yön yli jääkaapissa. Illaksi taikina ehtii hyvin myös, jos teet sen aamulla jääkaappiin.

5) Jaa neljään osaan ja kaulitse hyvin ohuiksi. Pohjia voi myös venyttää käsin, itse kaulin ensin, venytän ja vielä lopuksi kaulin tasaiseksi.

Täytteet

12 tankoa vihreää parsaa

N. 0,5 prk Pirkan vihreää pestoa (tai omatekoista)

200g juustoraastetta (itse käytin osin Valion juustomestarin cheddaria n.3/4 ja osin parmesaania n.1/4)

2 palloa mozzarellaa

Rucolaa

Basilikan lehtiä

Mustapippuria

1) Kuumenna uuni 235°C. Pese parsat, poista puumainen alaosa. Höylää juustohöylällä ohuita lastuja.

2) Levitä pizzapohjille ohuelti pestoa ja asettele n. puolet parsalastuista sen päälle haluamallasi tavalla.

3) Ripottele pizzoille juustoraaste.

4) Kuumenna pelti uunissa ja vedä yksi pizza sen päälle leivinpaperin avulla. Paista 235°C n.10min – tarkkaile ettei mene liian tummaksi! Pelti on nyt valmiiksi kuuma seuraavalle pizzalle.

5) Asettele kypsien pizzojen päälle rucolaa, revittyä mozzarellaa, basilikan lehtiä ja parsalastuja. Rouhaise vielä päälle mustapippuria.

Näillä pizzoilla kelpaa herkutella vaikka pääsiäisenä 🙂

Lakka-passion kääretorttu

20190415_1809214811906783481999841.jpg

Keväällä tekee usein mieli raikkaita jälkiruokia ja leipomuksia, varsinkin jos kyseessä on vähän raskaamman aterian jälkiruoka. Pashan inspiroimana kehittelin tämän lakka-passion tortun pääsiäispöytään. Vaikka usein käytänkin maustamattomia rahkoja ym. täytteissä ja lisään marjat survoksina niin tällä kertaa valitsin helpon tien ja testasin Valion uutta lakkarahkaa. Teen kääretorttupohjat aina gluteenittomina – tässä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla – leivonnainen käy useimmille ja lisäksi mielestäni näin saa parhaan pohjan. Tällä ohjeella pohja ei ainakaan itselläni repeile juuri lainkaan. Toinen huippuvinkki (jonka sain ystävältäni n.10v sitten) on voidella leivinpaperi kevyesti rypsiöljyllä ennen taikinan kaatamista: näin ei tarvitse kiukutella pohjaan takertuneen leivinpaperin kanssa 😉.


Ohje 10:lle

Pohja

4 kananmunaa
1,5dl hienoa sokeria
1,75dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Pirkka)
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuiva aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon. Sekoita tasaiseksi. ”Voitele” uunipellillä oleva leivinpaperi kevyesti rypsiöljyllä jaa kaada taikina sen päälle. Paista 200°C n.10-12min uunisi toiminnasta riippuen. Pohja on kypsä, kun se on saanut kullanruskeaa sävyä pintaan. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille.

Täyte

2prk Valion maustettu rahka Lakka
2 passion hedelmää
2 rkl sokeria
25g voita sulatettuna
1 tl vaniljasokeria
Daim-suklaata rouhittuna (n.1/4 56g patukasta)

Kaavi passionhedelmien sisukset lakkarahkan sekaan, lisää sokerit ja Daim-rouhe ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi voisula nopeasti joukkoon sekoittaen.

Levitä täyte pohjalle nuolijalla ja rullaa kääretortuksi. Kääri leivinpaperiin ja anna tekeytyä jääkaapissa tunnin ajan ennen viipalointia ja herkuttelua.