Pannacottaa ja mansikkaa – rakkaudella äideille

Niitä täydellisimpiä makuyhdistelmiä – vaniljapannacottaa, lemoncurdia ja mansikkaa

Jälkiruoka on melkein aina se osa juhla-ateriasta, joka tulee tehtyä etukäteen – oli se sitten kakku, jäätelö tai muu herkku. Pannacotta kuuluu samaan kastiin, toki senkin vuoksi, että hyytyminen vaatii oman aikansa. Pannacotta ja marinoidut mansikat on yksi takuujälkkäreistäni, joka sopii moneen ateriaan. Limellä maustettu pannacotta ja mangopalat toimivat aasialaiselle ruualle, jolle joskus on vaikea keksiä jälkiruokaa. Muitakin lisukkeita voi käyttää, paistetut päärynänpalat, raparperihillo… kaikki käy 😁. Kuvassa mansikoiden seurana on myös lemon curdia, johon löydät ohjeeni tästä.

Äitienpäiväksi tämän jälkkärin osaavat helposti tehdä myös keittiössä vähemmän aikaa viettävät perheenjäsenet, siksi julkaisen reseptin juuri nyt 💕.

Äitienpäivä saa minut aina pohtimaan omaa äitiyttäni ja erilaisia äitien ja tyttärien välisiä suhteita. Nyt huomaan olevani ”tasapainoilu” -teeman äärellä. Vaadinko lapsilta liikaa vai liian vähän? Saako lapsi pelata paljon, vai pitäisikö rajoittaa ruutuaikaa enemmän? Mikä on äitiydessä tarpeeksi ja kyllin hyvä, milloin pitäisi hellittää? Miten paljon lapsia tulisi poluilla ohjata ja miten paljon heidän tulisi suunnistaa itse? En varmasti ole yksin kysymyksieni kanssa. Tämä ’työ’ on kaikessa mahtavuudessaan ihan järkyttävän vaikeaa. Onnea siis kaikille äideille, olette kukkanne ja herkkunne ansainneet ❤.


Pannacotta ilman liivatetta

4-6:lle

3,3 dl (laktoositonta) kuohukermaa

1,5 dl (laktoositonta) kevytmaitoa

0,5-0,75dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 riviä valkosuklaata (n.30-50g)

1,5 pss Vegegeliä

Tuoreita mansikoita ja sitruunamelissan lehtiä

1) Mittaa kaikki ainekset paitsi valkosuklaa kattilaan.

2) Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kuplii hetken. Nosta levyltä. Lisää valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi.

3) Kaada tarjoiluastioihin, lasissa pannacotta lisukkeineen näyttää kivalta, mutta muutkin kupit käyvät.

4) Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4h.

5) Viipaloi mansikat ja asettele ne pannacottien päälle ja koristele sitruunamelissan lehdillä.

Tässä pannacotan lisukkeena raparperihilloa ja mansikkaa
Advertisement

Kakku äideille

Mansikkaa ja raparperia

Sunnuntaina on monella edessä yksi kevään liikuttavimmista päivistä, kun lapset ylpeinä esittelevät askarteluja ja halaavat äitiä. Päädyin rakentelemaan herkkään keväiseen tunnelmaan sopivaa reseptiä sillä ajatuksella, että tämän kakun saattaisi tehdä joku muu kuin eniten keittiössä hääräävää perheenjäsen. Se ei siis ole hirveän vaikea. Kakun voi tehdä kahvikakkuvuokaan ja jättää kuorruttamatta, jolloin se on vielä helpompi. Tuolloin kakun kanssa voi tarjota vaikka kulhollisen kermavaahtoa ja mansikoita!

Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille, mummoille ja varaäideille ❤


Mansikkainen raparperikakku

Ohje 10-12:lle, gluteeniton

Pohja

4dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

2,5dl sokeria + 1rkl

1,5tl vaniljasokeria

1tl leivinjauhetta

0,5tl ruokasoodaa

3dl kermaviiliä (1,5prk) tai piimää

150g voita tai margariinia

2 kananmunaa

1,5dl raparperia ohuina paloina

Voiteluun voita tai margariinia ja gluteenittomia korppujauhoja.

  1. Laita uuni lämpenemään 175°C.
  2. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (tavallinen / kahvikakkuvuoka).
  3. Pese ja pilko raparperit. Ripottele päälle 1rkl sokeria.
  4. Sulata voi tai margariini.
  5. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet.
  6. Lisää joukkoon munat, sulatettu rasva, kermaviili/piimä ja raparperipalat. Sekoita tasaiseksi.
  7. Kaada taikina vuokaan ja paista n.50min. Voit kokeilla kypsyyttä cocktailtikulla halutessasi.
  8. Anna jäähtyä ja kumoa sitten vadille. Kun säilytät kakkua paistovuoan alla kuorruttamiseen / tarjoiluun saakka, se pysyy mehevänä.
Kreemikuorrutus

Mansikkakreemi ja koristelu

200g voita

2,5dl mansikan makuista tomusokeria

2,5dl tavallista tomusokeria

0,5tl vaniljasokeria

1rkl kylmää maitoa

(Pinkkiä väriä)

Mansikoita, raparperisuikaleita

1) Anna voin pehmetä huoneenlämmössä. Vatkaa sitä sähkövatkaimella 3-5min, kunnes kuohkeaa ja vaaleaa.

2) Lisää tomusokerit 1dl kerrallaan koko ajan vatkaten. Vatkaa vielä 3-4min kun kaikki tomusokeri on lisätty.

3) Vatkaa joukkoon maito ja tarvittaessa väri. Kreemin voi myös jakaa osiin ja värjätä ne eri sävyisiksi.

4) Kuorruta kakku, koristele mansikoilla ja raparperisuikaleilla.