Ennen tätä ajattelin, että köyhät ritarit on parasta mitä pullasta saa – olin väärässä
Ensinnäkin, tämän piti olla laskiaisresepti blogiin, mutta kiireet veivät mennessään enkä ehtinyt tehdä herkkua saati kirjoitella reseptiä ennen sitä. Kysyin kaverilta ja hän oli sitä mieltä, että ohjeelle on käyttöä muutenkin ja sain kannustusta julkaista ohjeen, vaikka laskiainen tältä talvea jo menikin. Kuulin myös termin ”laskiaispullasesonki” eli kyse ei ehkä olekaan vain yhdestä päivästä.
Koska pakkaspäiviä, hiihtokelejä ja mäenlaskua vielä mahtuu talveen, kehotankin päättämään jonkun poskia punastuttavan talviretken tähän herkkuun. Kuvailisin ohjetta sanomalla, että tässä yhdistyvät uunissa tehdyt köyhät ritarit ja laskiaispullat. Ja kuten monilla hyvillä ohjeilla, tälläkin voi vähentää ruokahävikkiä: käytä tähän kuivahtaneet pullat.
Pullavuoka
N. 4:lle
250-300g pullapitkoa siivutettuna tai pyöreitä pullia paloina
2 dl kermaa
2 dl maitoa
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl mansikkahilloa
Margariinia tai voita vuoan voiteluun (itseltäni tällä kertaa unohtui ja sain kyllä silti vuokani puhtaaksi liotuksen jälkeen 😅)
Pinnalle mantelilastuja ja halutessasi 2 tl sokeria
Lisäksi kermavaahtoa ja lisää mansikkahilloa annosten oheen
1) Laita uuni lämpenemään 200°C. Leikkaa pulla siivuiksi tai paloiksi.
2) Sekoita kananmuna, kerma, maito ja vaniljasokeri.
3) Pyörittele pullapalat munamaidossa ja lado vuokaan, laita väleihin mansikkahilloa ja kaada loppu munamaito päälle.
4) Ripottele pinnalle mantelilastuja ja vähän sokeria.
5) Paista uunin keskitasolla n. 20min.
6) Tarjoa lämpimänä kermavaahdon (tai jäätelön) ja hillon kanssa.
Sitruunaiset pullat sopivat tämän vuoden keväiseen laskiaiseen
Pulkkamäkeen ei nyt pääse riehumaan monessakaan paikassa, mutta laskiaisriehan voi järjestää sisälläkin pullabileiden muodossa. Meillä epäilen tähän sisältyvän myös portaiden laskua patjalla, mutta turvallisuussyistä en yleisesti suosittele tätä leikkiä 😂.
Lasten mummo oli leiponut vastikään sitruunapullia ja päätinkin jatkojalostaa niistä täytetyt laskiaispullat. Sitruunakierrepullien idea oli käsittääkseni Dr.Sugar -blogista peräisin.
Matkaan tarttui kuitenkin toinenkin idea. Maku-lehdessä näin hodarin muotoisia pullia. Täytteet halusin ideoida niin, että ne vähän kopioivat aidon hodarin täytteitä. Niinpä mansikkakastike korvasi ketsupin, suklaakastike sinapin jne.
Pullahodarit ”mansikkaketsupilla” ja ”suklaasinapilla”
Alla ei ole ohjetta tähän kolmanteen (edellisvuotemme) laskiaispullatäytteeseen, mutta heitän vielä ideavaihtoehdoksi klassisen vadelman ja tumman suklaan liiton:
Suklaamoussea, tuoreita vadelmia ja tomusokerihuntu
Jauhot pöllyämään siis! Voit käyttää allaolevaa pullaohjetta tai omaa suosikkiasi. Jauhojen määrän ohjeistaminen on vaikeinta. Itse yritän jättää taikinan melko pehmeäksi. Herkullista laskiaisriehaa kaikille ❤!
Laskiaispullarieha
N. 15 pullaa
Pullataikina
2,5 dl kauramaitoa tai kevytmaitoa
25g hiivaa
1,25 dl sokeria
0,25 tl suolaa
1 tl kardemummaa
6-7 dl vehnäjauhoja
75g sulatettua margariinia tai voita
Voiteluun muna tai sokeroitua soijamaitoa
1) Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva ja mittaa kulhoon sokeri ja kardemumma. Sekoita tasaiseksi.
2) Lisää kulhoon 2-3 dl jauhoja sekä suola. Sekoita tasaiseksi.
3) Sulata rasva. Lisää jauhoja vähitellen. Kun taikina on vielä pehmeää, työstä sulatettu rasva taikinaan.
4) Kun taikina alkaa irrota reunoista vaivatessa eikä enää tartu pahasti käteen voit lakata lisäämästä jauhoja. Vaivaa vielä hetki.
5) Kohota 45min vedottomassa paikassa (esim. mikrouunin sisällä).
6) Leivo haluamasi muotoisia pullia.
7) Laita uuni lämpenemään 215°C ja anna pullien kohota liinan alla 20-30min.
8) Voitele, ripottele päälle halutessasi kidesokeria, raesokeria tai mantelilastuja. Paista n.12-16 min pullien koosta riippuen.
Täytteet
Täytteet riittävät koko satsiin, jos teet monenlaisia voit pienentää ohjetta
Sitruunatäyte ja sitruunavaahto
Pullien täyte leivontavaiheessa:
100g Viola sitruunatuorejuustoa
1 dl lemon curdia
1 rkl sokeria
0,5tl vaniljasokeria
1) Sekoita aineet keskenään.
2) Levitä kaulitulle pullataikinalle: jos teet korvapuustinmallisia niin koko levylle + rullaa ja leikkaa puusteiksi. Jos haluat kuvanmukaisia kierrepullia levitä puolikkaalle levylle ja taita toinen puoli päälle. Leikkaa ohuita viipaleita pizzaleikkurilla. Kieritä kierteelle ja solmi solmuksi. Alla pari kuvaa tästä jälkimmäisestä vaihtoehdosta:
Täytetty ja taitettu pullalevy valmiina viipalointiin
Sitruunaisia kierresolmuja valmiina voiteluun ja paistoon
Kypsien pullien sitruunavaahtotäyte:
1,5 dl kuohukermaa
100g Viola sitruunatuorejuustoa
2 rkl lemon curdia
2 rkl sokeria
1) Vaahdota kermaa hetki. Kun se on löysää vaahtoa, lisää muut ainekset kulhoon.
”Majoneesi”: 1,5 dl kuohukermaa + 1,5 rkl sokeria vaahdotettuna tai yllä olevaa sitruunavaahtoa
”Sinappi”: suklaakastiketta (valmista tai jos sinulla ei ole valmista suklaakastiketta voit tehdä sitä sekoittamalla 100g rouhittua tummaa suklaata 1,5dl kuumaan kermaan – ruokakerma tai kookoskermakin käy).
”Sipulirouhe”: hasselpähkinärouhetta tai murskattuja pekaaneja
1) Valmista kermavaahto tai sitruunavaahto. Viipaloi mansikat.
2) Soseuta kohmeiset pakastemansikat ja sokeri sauvasekottimella.
3) Viillä hodaripullat auki, yritä jättää toinen sivu kuitenkin ehjäksi. Laita pohjalle muutama mansikkasiivu. Pursota/lusikoi niiden päälle kerma/sitruunavaahto. Valuta päälle mansikkasosetta raitoina ja tee sama suklaakastikkeella. Lopuksi ripottele päälle pähkinärouhe.
4) Voit tarjota nämä överiherkut laskiaishodarit paperikääreissä aitojen hodarien tapaan.
Ainakin omat lapset hullaantuivat laskiaisen pullahodareista eikä lumettomuuskaan enää haitannut