
Aurinko on välillä näyttäytynyt ja jotenkin koen jo aistivani päivän pitenevän. Nyt onkin hyvä aika tehdä ilmeisesti aikoinaan aurinkojumalalle Jarilolle omistettuja slaavilaisia blinejä. Jos olen oikein ymmärtänyt blini viittaa venäläiseen myllyä tarkoittavaan sanaan ’mlin’. Omien blinieni jauhot ovat peräisin gluteenittomalta myllyltä 😄. Koska ohje löytyy vanhemmasta reseptikirjastani ja vielä alkusivuilta, olen käyttänyt ohjetta arviolta 16-17 vuotta. Tästä ohjeesta tuli kerralla sen verran hyvä, ettei ole tarvinnut muutella matkan varrella.
Perinteisesti blinien kanssa on tarjolla kalaherkkuja, mutta kasvissyöjälle on koottavissa ihan yhtä herkulliset lisukkeet! Tällä kertaa asettelin blinien ympärille Herkkumaan maustekurkkua kuutioituna, etikkapunajuurta, omatekoista sienisalaattia ja hapankaalta. Päälle nostin retiisinversoja ja hapankermaa punasipulisilpun kanssa. Oli kyllä hyvää, erityisesti kun kaikkea sai osumaan samaan haarukalliseen 😋. Joulupöydän lisäksi juuri bliniaika on syy, miksi etsin karvarouskuja ja haapasieniä metsistä syksyisin. Blini ❤ sienisalaatti!
Ravintolassa blineistä saa usein maksaa aika paljon, mutta kotona pääsee paljon halvemmalla. Omasta mielestäni blinit ovat myös helppoja tehdä. Taikina vaan pitää muistaa laittaa tekeytymään riittävän ajoissa. Parasta blinit on nauttia ihanien ihmisten seurassa – blinijuhlia järjestämään siis 😘
Blinit
Ohje 4-6:lle
3 dl kädenlämpöistä maitoa
1/3 hiivapala
3 dl tattarijauhoja
1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
Tekeytymisen jälkeen lisätään:
2 dl kuumaa maitoa
2 keltuaista
1,5 tl suolaa
1 dl gluteenitonta olutta
2 valkuaista vaahdotettuna
Voita paistamiseen
1) Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva sen joukkoon vispilällä.
2) Mittaa joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho esim. lautasella ja jätä huoneenlämpöön 3-4 tunniksi.
3) Tekeytymisen jälkeen sekoita taikinaan 2 dl kuumaa maitoa.
4) Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Keltuaiset voit sekoittaa taikinaan, mutta valkuaiset tulee vaahdottaa kuohkeiksi vatkaimella.
5) Lisää taikinaan suola ja olut, sekoita. Lopuksi sekoita taikinaan valkuaisvaahto.
6) Paista blini/lettupannulla voissa kullanruskeiksi ja rapeapintaisiksi.
Tarjoa lempilisukkeittesi kanssa ja nauti hyvässä seurassa 🧡