Vihreät falafelit ja baba ghanoush

Mahtavia Lähi-Idän makuja lautasilla

Oikeat falafelit tehdään liotetuista kuivista kikherneistä. Sitten kävi niin, että unohdin liottaa ne ja alkoi olla ruoka-aika, kaikki muut tarpeet viikonlopun arabialaishenkiseen illalliseen olivat esillä työtasolla. Ei auttanut kuin soveltaa. Olin nähnyt K-kaupan ruokalehdessä ohjeen, jossa falafelit tehtiin edamamepavuista ja muistaakseni pinaatista. Niinpä päätin versioida meillekin vihreitä falafeleja.

Näiden kanssa oli tarjolla viinilehtikääryleitä (ihan kaupasta ostettuja, joskin olen mustaherukan lehdillä tehnyt välillä itsekin) ja tahnoja kuten hummusta ja baba ghanoushia. Leipääkin piti saada, joten pyöräytin pizzataikinan ja paistoin siitä pannulla eräänlaisia flatbreadeja. Pitaleivät olisivat olleet mahtavia, mutta aika ei nyt riittänyt niihin 😂. Onneksi soveltamallakin voi saada hyvää aikaan.

Yksi elämäni ohjenuorista onkin, että niillä korteilla pelataan, mitä on jaettu. Joskus tämän äärelle joutuu keittiössä (kuten nyt), mutta useammin toki muilla elämän osa-alueilla. Silloin pitää soveltaa, yrittää pelata taidokkaammin ja joskus tyytyä siihen, ettei sen hetken korteilla tai omilla taidoilla edes voi voittaa tai pärjätä hyvib. Lapseni rakastaa korttipelejä kuten Unoa ja nyt ollaankin opeteltu uutta Uno Flipiä. Onhan se mahtavaa, että häviötä ja pettymyksiä pääsee harjoittelemaan ennen elämän tosikoitoksia 😉.


Vihreät falafelit

4-5:lle

1pss = 250g edamamepapuja

1 prk = 230g kypsiä kikherneitä

1 salottisipuli

2 valkosipulinkynttä

1 kananmuna/ 0,5 dl kikhernelientä+ 1rkl kikhernejauhoja

0,5 dl gluteenittomia korppujauhoja

1/2 ruukkua korianteria

1/2 ruukkua lehtipersiljaa

1 tl suolaa

1,5 tl jeeraa eli juustokuminaa

0,5 tl korianterijauhetta

0,25 tl / maun mukaan chilijauhetta

Mustapippuria myllystä

Seesaminsiemeniä pinnalle

Oliiviöljyä

1) Hienonna sipulit ja kuullota niitä hetki öljyssä.

2) Sulata edamamepavut ja laita ne, kikherneet, sipulit ja kananmuna (tai sen korvike) monitoimikoneeseen. Aja massaksi.

3) Lisää monitoimikoneen kulhoon mausteet, yrtit ja korppujauhot. Aja taas massa tasaiseksi.

4) Pyöritä palleroiksi ja kieritä seesaminsiemenissä.

5) Paista oliiviöljyssä pannulla n. 8-10 min falafeleja käännellen tai uunissa 200°C n.20min.

Baba ghanoush

1 munakoiso

2 valkosipulinkynttä

Oliiviöljyä paistamiseen

Suolaa, pippuria

1 rkl tahinia

2 rkl sitruunamehua

0,5 dl oliiviöljyä

Pinnalle granaattiomenan siemeniä

1) Itketä munakoiso = viipaloi se n.1-1,5cm paksuiksi viipaleiksi ja ripottele siivuille suolaa. Anna ”itkeä” n.15-20min ja kuivaa viipaleet.

2) Paista viipaleet pehmeiksi oliiviöljyssä pannulla tai öljyä ne ja laita uuniin 200°C n.15min. Paista/kypsennä samalla kuoritut valkosipulinkynnet pehmeämmiksi.

3) Anna munakoisojen ja valkosipulinkynsien jäähtyä hetki. Laita ne sitten mittakulhoon tahinin, sitruunamehun, suolan, pippurin ja oliiviöljyn kanssa ja sekoita sauvasekottimella tasaiseksi tahnaksi. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.(Joskus laitan tahnaa raikastamaan 1dl paksua turkkilaista jogurttia.)

4) Lusikoi lautaselle ja koristele granaattiomenan siemenillä.


Advertisement

Savustetut porkkanat ja papupyre

Kesäinen falafelannos savuporkkanoilla, papupyreellä ja vegaanisella sitruunamajoneesilla

Falafeleihin en varmaan tule koskaan jakamaan ohjetta, koska Viimeistä murua myöten Saaran falafelit ovat niin hyviä. Sitä ohjetta suosittelen muillekin. Vinkki: joskus teen ne vohveliraudalla, niin välttyy pyörittelemästä palleroita hieman murenevasta massasta. Kuvan falafelit ovat puolikkaat pienestä falafelpihvistä. Muotoja on siis monia 😊.

Kalan savustus on monelle tuttua ja uusien perunoiden savustus on ollut lehtien sivuilla jo parina kesänä. Myös porkkanoita voi savustaa. Papupyreen makuinnottajana toimi hummus, tämä oma lisukkeeni tosin on lämmin. Jotta annos lähenisi vähän fine diningia tein siihen vielä persiljaöljyä koristeeksi ja makua antamaan. Tämä ei nyt sitten ole pikaruokaa, mutta hyvää senkin edestä 😘. Ja tässä ateriassa on oikein reilusti hyviä kasvikunnan proteiineja!


Savustetut porkkanat

Ohje 4:lle

6 (uuden sadon) porkkanaa

Vettä

Suolaa, mustapippuria

Oliiviöljyä

1 tl vaaleaa siirappia

Savustin ja puruja

1) Keitä ensin porkkanoita hetki (n.8 min) vedessä, ne saavat jäädä vähän al dente.

2) Savusta porkkanoita ritilällä 10-15min. Leikkaa ne haluamasi mallisiksi paloiksi esim. vinosti poikki kuten kuvassa.

3) Paista savustettuja porkkanoita vielä hetki paistinpannulla ja mausta ne lopuksi suolalla, mustapippurilla ja siirapilla (tai hunajalla -huom! tuolloin annos ei ole vegaaninen).

Papupyre

Ohje 4:lle

2 salottisipulia

2-3 valkosipulinkynttä

2-3 rkl oliiviöljyä

2 tlk 380g/230g papuja (kypsiä), itse käytin 1 tlk isoja valkoisia papuja ja 1tlk Pirkan papusekoitusta

3-4dl vettä

1 rkl tahinia

(1-2 tl kasvisfondia)

0,5 dl sitruunamehua

Suolaa, mustapippuria myllystä

Ripaus jeeraa

Ripaus sokeria

2,5dl (1prk) kaurakermaa esim. Kaslink paahdetun sipulin makuinen (jos et halua vegaanista voit käyttää ruokakermaa)

(1 rkl voita, jätä pois jos teet vegaanisena)

1) Hienonna sipulit ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää kattilaan pavut, vesi ja kasvisfondi, jos käytät sitä. Keitä pari minuuttia.

2) Lisää keitokseen sitruunamehu, tahini ja mausteet. Jos käytit fondia, huomioi se suolan määrässä.

3) Kaada joukkoon kaurakerma ja kiehauta vielä. Soseuta sitten seos sauvasekoittimella sileäksi. Lisää hieman vettä, jos pyree on liian paksua. Maista ja lisää vielä tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Persiljaöljy

N. 0,5dl (lehti)persiljaa kevyesti hienonnettuna

0,5dl oliiviöljyä

0,5tl suolaa

Hiero ainekset sekaisin morttelissa niin, että persiljasta irtoaa hyvin makua tai surauta sekaisin sauvasekoittimella.

Vegaaninen sitruunamajoneesi

1 dl makeuttamatonta soijamaitoa

1 rkl sitruunamehua

N. 2 dl rypsiöljyä

0,5 tl suolaa

Pari kierrosta mustapippuria myllystä

1) Sekoita soijamaito ja sitruunamehu sauvasekoittimella.

2) Lisää rypsiöljy ohuena nauhana koko ajan sauvasekoitin käynnissä, kunnes saat haluamasi paksuista majoneesia.

3) Mausta suolalla ja pippurilla, lisää vielä loraus sitruunamehua, jos haluat enemmän sitruunan makua.

Sitten vaan kootaan annos ja herkutellaan 🧡

Yrttikoristeena lehtipersiljaa